Sää jatkuu lauhana lounaisrannikolla

Vaikka kuukausi vaihtuu viikonlopun jälkeen joulukuuksi, ei talvea ole vielä luvassa.

Syksyinen säätila jatkuu Raumalla. Kuva: arkisto/Juha Sinisalo

Talviset kelit antavat vielä odottaa itseään lounaisrannikolla. Ilmatieteen laitoksen päivystävän meteorologin Eerik Saarikallen mukaan lauha sää jatkuu eikä kylmää ole luvassa loppuviikon pikkupakkasia lukuunottamatta.

Perjantaista alkaen voi yölämpötila laskea pakkaselle, mutta muuten lämpömittarilukemat huitelevat plus viiden asteen molemmin puolin. Lauha jakso jatkuu näillä näkymin vielä joulukuun alkupuolellakin.

Vain pieni määrä vettä

Viime viikonlopun kaltaisia runsaita sateita ei ole luvassa, vaikka myös tälle viikolle luvataan vettä. Lauantaina hätyyteltiin Rauman seudulla myös tuulen myrskylukemia.

– Lauantain sademäärä oli Raumalla kohtalaisen runsas, 19,4 millimetriä. Tälle viikolle sademäärät jäävät selvästi pienemmäki. Lännestä lähestyvä matala paine tuo pohjoisosiin runsaasti lumipyryjä, mutta lounaisrannikolla taivaalta saadaan vettä sadekertymän jäädessä vähäiseksi, kertoo päivystävä meteorologi Saarikalle.

Talvea ei vielä edessä

Vaikka kuukausi vaihtuu viikonlopun jälkeen joulukuuksi, ei talvea ole vielä luvassa. Loppuviikon viileneminen voi jäädä väliaikaiseksi lauhan sään jatkuessa. Päivystävä meteorologi kuitenkin lohduttaa, että talvi on vielä edessä päin ja tuulinen sadesää kuuluu syksyyn.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut