OKL120: Säädytön seminaarilainen

Kuvan henkilö ei liity tapaukseen. Poseerauksia lienee kuvattu tekeillä olleen oppikirjan kuvitukseksi.

Rauman opettajankoulutuksen 120-juhlavuoden kunniaksi julkaisemme kerran viikossa vanhan valokuvan ja siihen liittyvän tarinan.

Keväällä 1908 Rauman Seminaarin johtajana tuolloin toimineelle K. A Franssilalle kanneltiin eräästä oppilaasta, joka todistajan mukaan oli käyttäytynyt epäsiveellisesti. 

Johtaja Franssilalle tehdyn ilmoituksen mukaan seminaarilainen ja merimiehen vaimo olivat oleskelleet kahden kesken huoneessa. Todistaja, joka oli ilmeisesti talon piika, oli kuullut viereisestä huoneesta ”epäsiveellisyyden harjoitusta”.

Tapausta käsiteltiin opettajakunnan kesken, ja päädyttiin toteamaan, että seminaarilainen on ”käyttäytynyt seminaarin oppilaalle perin säädyttömällä tavalla…” Oppilas-parka erotettiin kahdeksi vuodeksi ja hänen käytösnumeronsa laskettiin kuuteen. Se, mitä merimiehen vaimolle tapahtui, ei ole tiedossa.

Tämä juttu oli ilmeisesti ollut luokkakavereiden tiedossa jo pitkään ennen kuin se oli päätynyt opettajien korviin. Luokkakaverit eivät tunnustaneet kuulustelussa ja totuutta salailleet erotettiin vuodeksi seminaarista. Tuolloin ajateltiin, että katumuksen puute merkitsee paatuneisuutta. Jos ei ymmärrä katua, ei voi parantua. Siksi erottamisen katsottiin olevan ainoa keino.

Kuulustelupöytäkirjassa mainitaan, että seminaarilainen oli ”puhutellut röyhkeästi palvelijaa”. Luultavasti piika oli tästä suuttuneena päättänyt kostaa ja kertoa tietonsa Franssilalle.

Teksti Lauri Kemppinen, kuva Myllymäen Kilta ry

LÄHDE: Ks. Niemi-Aro, Teemu. 2005. Eiköhän täällä luontoa hangata niin, että se kuluu ja tasottuu!” Rauman seminaarin oppilaisiin kohdistunut kurinpito 1896-1921. Pro-gradu –tutkielma. Turun yliopisto, Rauman OKL.