Sademies-draama on ollut tekijöilleen poikkeuksellinen kokemus – Miro Honkanen esittää autismikirjolla olevaa Raymondia, Juha Kulmala hänen pikkuveljeään Charlieta

Juha Kulmalalla (vas.) ja Miro Honkasella on pääroolit Rauman teatterin Sademies-draamassa. Näytelmä perustuu Oscar-palkittuun elokuvaan vuodelta 1988. Kuva: Juha Sinisalo

Näyttelijät Miro Honkanen ja Juha Kulmala ovat yhtä mieltä siitä, että Sademies on yksi heidän näyttelijänuransa haastavimmista töistä. Rauman teatterissa vieraileva porilaislähtöinen Honkanen esittää autistisista Raymondia, Rauman teatterin Kulmala hänen pikkuveljeään Charlieta.

Draama saa ensi-iltansa lauantaina.

Varttuneempi ikäpolvi saattaa muistaa Sademiehen Tom Cruisen ja Dustin Hoffmanin tähdittämästä samannimisestä elokuvasta vuodelta 1988. Draama palkittiin neljällä Oscarilla. Näytelmä elokuvasta syntyi kuitenkin vasta paljon myöhemmin.

Tarinassa rahapulaa poteva liikemies Charlie saa kuulla, että varakas isä on testamentannut omaisuutensa tuntemattomalle henkilölle – joka sattuu olemaan hänen pitkään laitoshoidossa elänyt isoveljensä Raymond.

Tästä lähtökohdasta alkaa veljesten yhteinen road-trip, ja etenkin Charlien kasvutarina.

Erilaista vuorovaikutusta

Molemmat näyttelijät ovat näyttämöllä liki koko ajan, ja erityisesti Kulmalalla on ollut runsaasti vuorosanoja opeteltavanaan.

Haaste hänen mukaansa ei kuitenkaan liity ensisijaisesti siihen, että ulkoa opittavaa on paljon, vaan siihen, että vastanäyttelijän roolihahmo on niin tavanomaisesta poikkeava.

– Periaatteessa meillä ei ole näyttämöllä perinteistä näyttelijä-vastanäyttelijä -suhdetta. Raymond on hyvin lyhytsanainen ja omissa tiloissaan. Roolihahmo ei katso ollenkaan silmiin. Katsekontakti vastanäyttelijään on tärkeä ja kun se puuttuu, tekeminen on erilaista, Kulmala kuvailee.

Raymondiin ei myöskään saa koskea.

Se, ettei häneen voi ottaa fyysistä kontaktia, liittyy ohjaaja Pekka Laasosen mukaan hyvin yleiseen autismin oireeseen, aistiyliherkkyyteen, samoin kuin katsekontaktin välttäminen.

Mikä on normaalia?

Ohjaajan mukaan draamassa on lähdetty siitä, että autistista henkilöä kuvataan mahdollisimman realistisesti.

– Näytelmän kaikissa kohdissa on pitänyt miettiä, voisiko Raymondin kaltainen autisti tehdä näin?

Laasosella on tuntumaa Sademieheen jo ennalta, sillä hän ohjasi sen viime vuonna unkarilaiseen Györin kansallisteatteriin.

Hän sanoo pyrkineensä ohjauksessaan avaamaan autismin mekanismia, mutta korostaa, ettei Sademies ole taudinkuvaus.

– Tarinan keskeinen teema on erilaisuuden ymmärtäminen ja hyväksyminen. Mikä lopulta on normaalia?

Tärkeäksi teemaksi hän nostaa myös vuorovaikutuksen syntymisen kahden roolihahmon välille.

Vapaat kädet kirjolla

Autismi Laasosen mukaan ollut viime aikoina paljon esillä ja sen kirjo on valtava. Ohjaaja päätyi antamaan Miro Honkaselle vapaat kädet siihen, miten tämä lähtisi hahmoa rakentamaan.

– Yhtä oikeaa tapaa tulkita ei ole olemassa, Laasonen sanoo.

Näytelmän Raymondin erikoislaatuisuus tulee esiin ilmiömäisenä muistina ja matemaattisena lahjakkuutena.

Honkanen kertoo saaneensa roolityöhönsä apua kotijoukoilta, sillä hänen kumppaninsa on neuropsykologi.

– Olen keskustellut roolista paljon hänen kanssaan.

Raymondin hahmoa hän kertoo kehitelleensä siitä ajatuksesta, millainen ehkä itse olisi, jos olisi autismin kirjolla.

– Mahdotonhan sitä on kuvitella, mutta ajattelen, että se näkyisi aikaa selkeästi, koska olen aika ääripäiden ihminen.

Näyttelijä kuvaileekin rooliaan yhdeksi uransa vaikeimmista.

– Rooli on vienyt niin diipisti omaan maailmaansa, että välillä on tuntunut suurelta haasteelta pitää itsensä kartalla harjoituksissa. En välttämättä ole kuullut mitään, mitä muut ovat sanoneet.

Hyvin fyysiseltä mediainfossa näyttänyt rooli syntyi Honkasen mukaan prosessin myötä. Suuri apu oli aiheeseen perehtyneestä ohjaajasta.

– Koen, että Raymondini on koko työryhmän Raymond, Honkanen sanoo.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.