Säkylässä Kivikylän Kotipalvaamon tiloissa tulipalo - yksi tuotantolinjasto tuhoutui, töitä pystytään jatkamaan

Säkylässä Kivikylän Kotipalvaamon tuotantotiloissa syttyi tulipalo tiistaiaamulla.

| Päivitetty

Säkylässä Kivikylän Kotipalvaamon tuotantotiloissa rasvapaistokoneessa syttyi tulipalo tiistaiaamulla. Palokunta sai hälytyksen isosta rakennuspalosta kello 5.32.

Palo levisi koneesta katon läpivienteihin ja osin kattorakenteisiin. Kivikylän henkilökunta suoritti alkusammuttuksen ja teki hätäilmoituksen. Palokunta sai palon rajattua suhteellisen pienelle alueelle.

Tehtanjohtaja Timo Laihonen kertoo, että yksi tehtaan tuotantolinjoista paloi.

- Sitä nyt siivotaan ja päivän mittaan selviää, kun saadaan kone auki, että onko siitä enää mihinkään, Laihonen kertoi aamulla kahdeksan jälkeen. 

Palon syttymissyy ei ole vielä tiedossa. Laihosen mukaan se todennäköisesti selviää, kun kone päästään jossain vaiheessa päivää avamaan.

Palo syttyi osaston reunimmaisessa linjastossa ulkoseinän puolella, joten alue saadaan eristettyä ja mullla linjastoilla pystytään jatkamaan töitä. 

Palon syttyessä paikalla oli  vain kunnossapidon väkeä laittamassa laitteita kuntoon. Henkilövahinkoja ei sattunut.

- Tehdas oli kohtuullisen tyhjä palon syttyessä ja kun henkilökuntaa alkoi tulla paikalle, ohjasimme heidät ruokasaliin aamukahville odottamaan. 

Tehtaan henkilökunta aloitti alkusammutuksen tehtaassa olevilla sammuttimilla, mutta myös palokunta saatiin paikalle nopeasti. 

- Kyllä täällä oli yksiköitä paikalla oikein kiitettävästi, iso kiitos vain kaikille, Laihonen sanoo. 

Palokunta poistui paikalta sammutustöiden jälkeen. 

Juttua päivitetty tehtaanjohtajan kommenteilla ja otsikkoa muutettu 27.9. kello 7.19 ja 8.35.  

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut