Säkylästä ja Köyliöstä tulossa Säkylä

Säkylän ja Köyliön kunnat lakkautetaan ja perustetaan uusi Säkylän kunta. Sen vaakunaksi tulee nykyinen Köyliön vaakuna.

Kuntien nettisivuilla kuntalaisilla ja kuntien henkilöstöllä on mahdollisuus tutustua neuvotteluissa laadittuun yhdistymissopimukseen. Kommenteille on aikaa parisen viikkoa.

Kummankin kunnan valtuustot käsittelevät luonnosta 16.6. kokouksessaan. Pyrkimyksenä on, että uusi kunta aloittaa vuoden 2016 alusta.

Uuden kunnan hallinto keskittyy nykyiseen Säkylän kunnanvirastoon. Lähipalvelut pyritään turvaamaan mutta leikkauksiltakaan ei vältytä. Köyliön yläkoululaiset siirtyisivät Säkylän yhteiskouluun. Alakouluverkko säilytettäisiin ennallaan.

Uuden kunnan ylintä päätösvaltaa käyttävässä valtuustossa istuisivat nykyiset valtuutetut kummastakin kunnasta. Vuoden 2016 kuntavaaleissa uudelle kunnalle tulisi valittavaksi 27-jäseninen valtuusto.

Kuntaliitoksen nytkähdyksestä huolimatta kumpikin kunta jatkaa käynnissä olevia kuntarakenneselvityksiä Huittisten ja Kokemäen kanssa.