Salonen: Onko perussuomalaisilla kaksi vastakkaista linjaa?

Raumalaiskansanedustaja Kristiina Salonen (sd.) ihmettelee perussuomalaisten kritiikkiä yrityksille maksettavia valtiontukia kohtaan.


– On kummallista, että ensin valtiolta vaaditaan tukea telakkateollisuudelle ja sen perään luetellaan istuntosalissa tarpeettomia yritystukia. Luulin, että perussuomalaiset haluavat olla mukana kansallisesti tärkeässä hankkeessa telakkateollisuuden pelastamiseksi.


– STX:n viime viikkoinen päätös lopettaa Rauman telakka sai perussuomalaiset nostamaan esille valtion viime talven päätöksen olla lainoittamatta STX:ää. Heidän mukaansa valtion olisi tuolloin pitänyt myöntää laina STX:lle, vaikka valtiolla ei lain mukaan ollut mahdollisuutta tukea STX:ää enempää.


Viime viikolla perussuomalaisten Pirkko Ruohonen-Lerner kuitenkin moitti valtion ensi vuoden budjetin lähetekeskustelussa tehottomia yritystukia.


– Olisi hyvä tietää, onko perussuomalaisilla kaksi linjaa, joista toinen kritisoi valtiontukia ja toinen taas vaatii sellaisia.