Samk aloittamassa yt-neuvottelut

Satakunnan ammattikorkeakoulu Samk on aloittamassa yhteistoimintaneuvgottelut.
Syynä tähän ovat valtion leikkaukset, jotka uhkaavat johtaa oppilaitoksen 1,5 miljoonan euron vuosittaiseen tappioon.
Toimitusjohtaja Juha Kämärin mukaan yt-neuvottelut johtavat todennäköisesti myös henkilökunnan vähentämiseen.
Samk on jo tehnyt noin kymmenen miljoonan euron sopeuttamisen. Uusi leikkaus tuli yllätyksenä.
Saimme tiedon uusista leikkauksista syyskuussa ja koko summa pitäisi saada kokoon ensi vuonna. Pidemmällä aikavälillä olisimme pystyneet puuttumaan rakenteisiin, mutta nyt sitä aikaa ei ole, harmittelee Kämäri.
Hän ei vielä osannut kertoa esimerkiksi sitä, miten leikkaukset kohdentuvat esimerkiksi Raumalle.
– Henkilöstön kanssa käymme yhdessä vaihtoehtoja läpi ensi vuoden alussa, sanoo Kämäri.

Yt-neuvottelujen aloittamisesta kertoi ensimmäisenä  Satakunnan Kansa.