Samk ja Sataedu Dubain maailmannäyttelyyn

Satakuntaan halutaan lisää ulkomaisia tutkinto-opiskelijoita.

Satakunnan ammattikorkeakoulu (Samk) ja Satakunnan koulutuskuntayhtymä (Sataedu) esittelevät koulutusosaamistaan Dubain maailmannäyttelyssä 20.10.2020–10.4.2021.

Satakuntalaiset koulutuksen järjestäjät esittäytyvät Suomen paviljongissa EducationFinland-nimen alla kahdentoista muun koulutuksen järjestäjän ja alan yrityksen kanssa.

Satakunnan ammattikorkeakoulun rehtori, toimitusjohtaja Jari Multisillan mukaan yhteinen osallistuminen maailmannäyttelyyn vie suomalaista ja satakuntalaista koulutusosaamista maailmalle. Tavoitteena on saada lisää ulkomaisia tutkinto-opiskelijoita Satakuntaan.

– Pystymme yhdessä Sataedun kanssa tarjoamaan koulutuspolkuja ammatillisesta koulutuksesta korkeakoulututkintoihin. Uskon, että korkeatasoinen koulutusjärjestelmä, turvallinen yhteiskunta ja puhdas luonto houkuttelevat opiskelemaan ja työskentelemään Suomessa ja Satakunnassa, Multisilta kertoo.

Satakunnan koulutuskuntayhtymän johtaja Matti Isokallion mukaan koulutusvienti on yksi Samkin ja Sataedun yhteistyön muodoista.

– Sataedulla on jo kokemusta koulutusviennistä Kiinaan. Onkin luontevaa, että etsimme uusia markkinoita. Vanhustyössä meillä on sellaista osaamista, jota on luontevaa viedä maailmalle, Isokallio toteaa.

Dubain maailmannäyttelyyn on ilmoittautunut yli 190 maata. Tapahtuman tavoitteena on noin 25 miljoonaa kävijää, joista 70 prosenttia tulee Arabiemiraattien ulkopuolelta.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut