Kersantti Vesa Rohila on johtanut Rauman pelastusarmeijaa viisi vuotta. Vaimo Marjatta jäi eläkkeelle, mutta jatkaa vapaaehtoisena.
Soppaa, saippuaa ja sielunpelastusta. Siinä Pelastusarmeijan toiminta-ajatus tutusti tiivistettynä.
Pelastusarmeijan sotilaat ja siviilit ovat tarjonneet kolmea ässää Savilankadulla, Karin koulun naapurissa, jo sata vuotta. Toiminta Raumalla alkoi jo aiemmin.
– Sunnuntain jumalanpalveluksissa käy yleensä 10–15 ihmistä. Iäkkäitä enimmäkseen, mutta muutamia nuoriakin on mukaan tullut. Keskiviikon kahveilla käy viitisentoista henkilöä sekä avustettavia, kertoo kersantti Vesa Rohila.
Virallisesti jo eläkkeelle siirtyneen vaimonsa Marjatan kanssa hän pitää lisäksi ulkovartiota Kokemäellä.
– Asumme vanhassa osuuskaupassa Peipohjan aseman lähellä. Viime kesänä kunnostimme alakerran myymälään pienen rukoushuoneen kokoustilaksi.
Työhön ei haeta, vaan kutsutaan
Jumalan kutsun saaneina Rohilat ryhtyivät pelastusarmeijan vapaaehtoisiksi 2000-luvun alussa. Vuonna 2014 päämajassa koettiin, että on aika kutsua Rohilat sotilaiksi.
– Tähän työhön ei haeta, vaan kutsutaan. Pelastusarmeija lähetti meidät ensin johtajiksi Hämeenlinnaan ja sitten Mikkeliin. Koti pysyi Kokemäellä, koska asunto tarjottiin talon puolesta. Viisi vuotta sitten meidät komennettiin tänne Raumalle.
Pelastusarmeija on kristillinen avustusjärjestö.
– Joku voi tullessaan ilmoittaa olevansa ateisti. Vastaan, että minä en ole, mutta tervetuloa silti. Toimintamme on kynnyksetöntä.
Kaipa soppa se ykkönen on
Mikä kolmesta ässästä on tänään pelastusarmeijan työssä keskeisintä?
Rohila miettii hetken ja korostaa kokonaisvaltaisuutta. Lopulta hän arvelee, että kaipa soppa sitten ykkönen on.
– Avun tarve on iso. Meidän avustuksemme ovat aika pieniä.
Rohila alkaa pohtia mitä saippualla nykyisin tarkoitetaan tässä yhteydessä.
– Ehkä se on apua puhelin- tai nettiongelmaan ja erilaista neuvontaa. Osaamme kertoa mistä apua ja tukea voisi saada.
Entä sielunpelastus?
– Niin, kuka mitenkin ottaa vastaan. Emme tuputa tai väännä väkisin.
Eilispäivän traktoreista kuusi painosta
Maaliskuun alusta lähtien Vesa Rohila on tehnyt vajaata viikkoa. Se antaa paremmin aikaa myös rakkaalle sivutoimelle, kirjoittamiselle.
Syksyllä ilmestyy Eilispäivän Ford- ja Fordson-traktoreita, joka on miehen kahdeskymmenes kirja – mutta ensimmäinen moneen vuoteen.
– Freetoimittajana olin kirjoittanut esimerkiksi Mobilisti-lehteen ihmisten vanhoista ajoneuvoista. Kustantaja Raimo Niemelä ehdotti, että tekisin traktorikirjan. Kustannussopimus allekirjoitettiin heti seuraavana päivänä.
Eilispäivän traktoreita ilmestyi vuonna 2005. Siitä on otettu kuusi painosta.
– Kustantaja pyysi uusia kirjoja. Vaimo tuli mukaan ja teimme kirjoja traktoreista, vanhoista polkupyöristä, maamoottoreista ja ajoneuvoharrastajista.
Sitten kustantaja kysyi traktorikirjaa lapsille.
– Se tuntui hankalalta, mutta kaipa onnistuimme, koska saimme tehdä lisää lastenkirjoja.
Höyryfestivaalit säväyttivät
Vesa Rohila on aina tykännyt historiasta, vanhojen asioiden tutkimisesta.
– Isä osti vanhan kansakoulun Tammelasta. Siellä ihmettelin innoissani maanviljelijöiden traktoreita.
Koneet kiinnostivat niin, että Vesasta tuli raskaan kaluston asentaja.
Ison sysäyksen kirjoittajan uralle antoivat Suolahdella 1990-luvulla järjestetyt höyryfestivaalit.
– Asuimme silloin Keski-Suomessa. Höyrykoneharrastajien innostus tarttui ja aloin aktiivisemmin tarjota kirjoituksia lehtiin. Ja innolla kirjoitan edelleen, mies vakuuttaa.
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.