Satakunnan ammattikorkeakoulu saa 76 uutta aloituspaikkaa

Satakunnan ammattikorkeakoulu saa korkeakoulujen uusien aloituspaikkojen jaossa yhteensä 76 aloituspaikkaa vuosille 2014–15.

Liiketalouden koulutukseen tulee molempina vuosina viisi, merenkulun insinöörikoulutukseen kahdeksan ja tieto- ja viestintätekniikan koulutukseen kymmenen paikkaa. Sosionomikoulutukseen lisäys vuonna 2014 on 20 paikkaa ja vuonna 2015 kymmenen paikkaa.

Kaikkiaan opetus- ja kulttuuriministeriö jakoi 3 000 uutta aloituspaikkaa korkeakoulujen hakijasuman purkamiseksi. Näistä yliopistoihin tulee yhteensä 1 507 ja ammattikorkeakouluihin 1 493.

Aloituspaikkojen lisäämisellä ja korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistamisella pidennetään työuria ja vähennetään välivuosia vauhdittamalla opiskelijoiden siirtymistä korkeakouluopintoihin.

Uudet aloituspaikat suunnataan työvoimatarpeiden sekä kasvun ja kilpailukyvyn kannalta keskeisille aloille. Lisäysten kohdentamisesta päätettiin korkeakoulujen hakemusten perusteella.

Opetus- ja viestintäministeri Krista Kiurun mukaan ratkaisussa painoi se, miten aloituspaikkojen lisäämisestä saadaan yhteiskunnan kannalta suurin hyöty.

Koulutuslisäykset käynnistetään laajentamalla sisäänottoa syksyllä 2014 alkavaan koulutukseen.