Satakunnan keskussairaalan alueelle parkkitalo

Satakunann keskussairaalan alueelle rakennetaan vuoteen 2016 mennessä parkkitalo noin tuhannelle autolle.

Satakunnan keskussairaalan kiinteistöllä Tiilimäellä on selkeästi liian vähän autojen pysäköintipaikkoja nykyiseen ja tulevaan tarpeeseen nähden.

Jo ennen uuden E-rakennuksen rakennustöiden aloittamista autojen pysäköintipaikoista oli pulaa. E-rakennuksen rakentaminen tontin lounaiskulmaan poisti tontilta noin 250 autopaikkaa, joista noin 50 palautuu käyttöön E-rakennuksen valmistuttua.

Tontilla on tällä hetkellä potilaille/asiakkaille varattuja pysäköintipaikkoja noin 240 ja henkilökunnalle noin 590.

Satakunnan sairaanhoitopiirin uusien pysäköintipaikkojen arvioitu tarve tulisi olemaan 500 - 700 autopaikkaa.

Satakunnan sairaanhoitopiirin yhtymähallitus käsitteli maanantaina Satakunnan keskussairaalan parkkipaikka-asioita.

Kokouspöytäkirjan mukaan Porin kaupunki muuttaa omistamansa ja Satakunnan sairaanhoitopiirille vuokratun autopaikoitusalueen tontin asemakaavaa siten, että alueelle on mahdollista rakentaa Satakunnan keskussairaalan P-talo, jonka yksi kerros sijaitsee maan alla ja kolme kerrosta maan päällä.

Taloon tulee yhteensä noin 1000 autopaikkaa sekä liiketilaa maantasokerrokseen.