Satakunnan koronaryhmä: "Olemme koronaepidemian huipulla, maaliskuussa tulisi aloittaa harkinta yleisvaarallisen tartuntataudin luokituksesta luopumisesta"

Satakunnan tartuntatautien torjunnan työryhmä kertoo, että moni saa nyt lievän koronatartunnan, ja sairaalakuormitus kevenee.

Satakunnan tartuntatautien torjunnan työryhmä ATTR toteaa perjantaisessa tiedotteessaan, että maakunassa ollaan nyt koronaepidemian aallonharjalla. Terveydenhuollon kuormitus on edelleen korkea, mutta tehohoidon tarve on vähentynyt. Satasairaalan teho-osastolla ei ollut perjantaina koronapotilaita.

Perjantaina aamulla Satasairaalassa oli 21 potilasta, joilla oli koronavirustartunta. Heistä vaikean koronavirusinfektion takia hoidossa oli 10, ja muista syistä 11 potilasta. Terveyskeskusten vuodeosastoilla koronapotilaita oli 34.

Satakunnan ATTR arvelee, että koronarajoitukset lievenevät jatkossa yhä. Sen mukaan Lounais-Suomen aluehallintovirasto suunnittelee uusia lievennyksiä, joista mahdollisesti tiedotetaan maanantaina 14. helmikuuta. ATTR tähdentää, että liikkumis- ja kokoontumisrajoitusten keventyessä muut toimet kuten maskin käyttö, käsihygienia ja etäisyyksien pito korostuvat.

– Omikron-aallon ohituttua maaliskuussa maskisuosituksen keventämistä harkitaan, aloittaen lapsista. Tulemme noudattamaan kansallista suositusta asiassa, tiedotteessa mainitaan.

Kansallisesta etätyösuosituksesta ollaan luopumassa 28. helmikuuta. 

"Helmikuu tulee olemaan raskas"

Yhteenvedossaan ATTR toteaa, että "on pitkälti rokotusten ansiota, että vaikka epidemiatilanne on vaikea ja tauti leviää nopeasti, pärjäämme sairaalakuormituksen kanssa ja rajoitustoimia on mahdollista lieventää."

ATTR:n mukaan perusterveen rokotetun ihmisen näkökulmasta riski saada vaikea tartunta on nyt melko pieni. Hauraimmat ja sairaimmat voivat silti rokotuksista huolimatta sairastua vakavasti. 

– Helmikuu tulee todennäköisesti olemaan vielä raskas. Kuljemme kuitenkin kohti kevättä ja tämän epidemia-aallon talttumista, tiedotteessa sanotaan.

ATTR:n mukaan on osoittautunut, että käytettävissä olevilla rokotuksilla ei pystytä saavuttamaan laumaimmuniteettia ja koronaviruksen kanssa on opeteltava elämään. 

– Kun tapauskuolleisuus ja sairaalan joutuminen ovat nyt selvästi laskeneet, maaliskuussa tulisi aloittaa harkinta yleisvaarallisen tartuntataudin luokituksesta luopumisesta. Tartuntojen torjuntaa hoitolaitoksissa tulee kuitenkin edelleen aktiivisesti jatkaa, todetaan tiedotteen päätteeksi.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut