Satakunnan TE-toimistolla voitettavanaan nuorisotakuun asettama haaste

Työ- ja elinkeinotoimiston palvelut uudistuivat vuoden alussa, josta lähtien Satakunnan alueella on toiminut yksi hallinnollinen, koko Satakunnan alueella palveluja tarjoava TE-toimisto. Uudistuksen myötä Satakunnassa palvelee neljä palvelutoimistoa Porissa, Raumalla, Kankaanpäässä ja Harjavallassa. Euran aluetoimisto lopetetaan maaliskuun lopussa ja Huittisten aluetoimiston toiminta tammikuun lopussa.

Uudistuksen myötä satsataan etenkin sähköisiin palveluihin. Esimerkiksi monet aikaisemmin henkilökohtaista käyntiä vaatineet ilmoitusluontoiset asiat voi hoitaa nyt verkossa.

Satakunnan TE-toimisto pyrkii vastaamaan omalta osaltaan isoon yhteiskunnalliseen haasteeseen, nuorisotakuuseen.

- Valmistauduimme nuorisotakuuseen jo viime vuoden puolella laittamalla pystyyn Työtä nuorille -hankkeen. Nuorten asia on haaste niin meille, nuorille kuin yrityksillekin, Satakunnan TE-toimiston johtaja Markku Lehtonen toteaa.

Vuoden alusta voimaan tulleen nuorisotakuun tavoitteena on estää hyvissä ajoin nuoren ajautuminen pois työelämästä tai opiskelumahdollisuuksien piiristä.