Satakunnan työpaikkojen määrä kasvusuuntainen

Satakunnassa työpaikkojen määrä on ollut kasvussa vuodesta 2016 niin sanotun positiivisen rakennemuutoksen ansiosta, tiedottaa Satamittari.

Satakunnassa työpaikkojen määrä on ollut kasvussa vuodesta 2016 niin sanotun positiivisen rakennemuutoksen ansiosta, tiedottaa Satamittari.

Satakunnan jokaisen seutukunnan teollisuuden ra­kenne on monimuotoinen. Rauman seutu on 26. monipuolisin seutukunta Suomen 70 seutukunnan joukossa vuonna 2016. 

Monipuolisuus torjuu laskusuhdanteita siten, että yhden alan tai yrityksen heikkoa kehitystä paikkaa jonkun toisen alan tai yrityksen parempi menestys. Satakunnan BKT:stä valtaosa syntyy vientite­ollisuudesta, joten riskien välttäminen on tärkeä asia.

Satakunnan työpaikkojen toimialarakenne eroaa jonkin verran koko maan ra­kenteesta. Huomattavaa on etenkin teollisuuden koko maata suurempi osuus. Erityisesti Rauman seudun työpaikkojen toimialarakenne on hyvin teollisuus­painotteinen, kun taas yhteiskunnallisten palveluiden (esimerkiksi SOTE, koulutus, julkishallinto) osuus on muuta Satakuntaa sekä koko maata pienempi.

Kaupan sekä majoitus- ja ravitsemistoiminnan osuus työpaikoista on Satakun­nassa enää hieman maan keskitasoa alempi. Ra­kentamisen osuus yltää valtakunnalliseen tasoon koko Satakunnassa. Liike-elämän palveluiden osuus jää Satakunnassa alle valtakunnan keskitason.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut