Laitilassa kaikkiaan 13 uutta koronatapausta – kaikki 43 altistunutta on päätetty testata

Maanantaisen nollapäivän jälkeen Satakunnan tilastoihin on merkitty tiistaina yhteensä neljä uutta koronatapausta, joista yksi sijoittuu Raumalle, yksi Euraan ja kaksi Poriin. Satakunnan ilmaantuvuusluku on nyt 12,5.

Silmiinpistävää on puolestaan Varsinais-Suomen puolella Laitilan sarake, jonne on lisätty tiistaina kaikkiaan 16 uutta koronatapausta. Ylilääkäri Tuuli Kuisma tarkentaa Laitilan Sanomien haastattelussa, että Laitilassa on havaittu nyt yhteensä 13 uutta sairastunutta. Kolme tartuntaa on todettu uusikaupunkilaisilla, mutta ne on toistaiseksi merkitty Laitilan tilastoihin.

Uudet tartunnat ovat perua perjantaina 15.1. havaitulle koronatapaukselle, josta aiheutui kaikkiaan 34 altistumista. Altistumistilanne on tapahtunut työpaikalla. Kaikki altistuneet asetettiin karanteeniin ja heidät päätettiin myös testata. Tästä altistumisjoukosta on nyt havaittu yhteensä 13 uutta jatkotartuntaa Laitilassa, jossa näille uusille tartunnoille altistuneita on yhteensä 43.

Kuisman mukaan on päätetty myös testata kaikki uusille todetuille tartunnoille altistuneet.

– Sairastuneet ovat olleet työpaikalla suojaamattomana. Suojautuminen ei ole toteutunut täysin asianmukaisesti. Se selittää korkean jatkotartuntamäärän, Kuisma kertoo Laitilan Sanomille.

Isosta tartuntamäärästä huolimatta viitteitä virusmuunnoksesta ei ole toistaiseksi havaittu, mutta virologian yksikkö tekee todetusta tartuntaryppäästä varianttimäärityksen.

THL:n tilastoihin on tiistaina merkitty Uudenkaupungin sarakkeeseen kaksi uutta koronatartuntaa.

Varsinais-Suomen ilmaantuvuusluku on 88,6.

Valtakunnallisesti uusia koronatapauksia on tiistaina havaittu kaikkiaan 217. Kahden viikon aikana tartuntoja on raportoitu 3504, mikä on 3 enemmän kuin edeltävien kahden viikon aikana.

Suomessa on raportoitu 12 uutta koronavirukseen liittyvää kuolemantapausta. Koronaviruksen vuoksi sairaalahoidossa on 141 ihmistä, joista tehohoidossa 24.

Juttua päivitetty klo 13.21. Tarkennettu Laitilan tilannetta.

Lisää aiheesta

Varsinais-Suomen koronasuositukset jatkuvat 7.2. saakka – ulkomailta tulleet tartunnat lisääntyneet maakunnassa

THL raportoi koronarokotusten edistymisestä vastedes päivittäin