Satakunnassa aletaan kouluttaa terveydenhoitajia – Diak kertoo tarpeen lähteneen alueen toimijoista, suunnittelussa mukana myös raumalaisedustus

Diak aloittaa terveydenhoitajakoulutuksen Porissa. Ammattikorkeakoululla on käynnissä myös SataTerve-hanke.

| Päivitetty

Diakonia-ammattikorkeakoulu eli Diak kertoo tiedotteessa alkavansa kouluttaa terveydenhoitajia Porissa.

Koulutukseen voi hakea keskiviikkona käynnistyvässä korkeakoulujen yhteishaussa, joka jatkuu maaliskuun 30. päivään asti.

Tarve koulutukselle on lähtenyt Diakin mukaan Satakunnan alueen terveysalan toimijoista: työntekijöiden saatavuus halutaan turvata. Tällä hetkellä terveydenhoitajia ei kouluteta Satakunnassa lainkaan.

– Koulutus käynnistyy Porissa sujuvasti, sillä Diak on koko toimintansa ajan kouluttanut terveydenhoitajia Helsingissä. Meillä on opetussuunnitelma valmiina ja toteutuksia kehitämme mielellämme yhteistyössä alueen työelämätoimijoiden kanssa, sanoo Diakin vararehtori, koulutusjohtaja Pirjo Hakala tiedotteessa.

Ensimmäiset opiskelijat pääsevät aloittamaan Porin-kampuksella kuluvan vuoden elokuussa.

Koulutuksen käynnistämisen suunnittelussa oli mukana edustajia Satasairaalasta, Rauman perhekeskuksesta, Pohjois-Satakunnan peruspalvelukuntayhtymästä, Säkylän terveyspalveluista, Porin äitiys- ja lastenneuvolasta sekä Rauman sosiaali- ja terveystoimesta.

Käynnissä myös SataTerve-hanke

Lisäksi Diakilla on Satakunnassa terveyden edistämistyötä koskeva SataTerve-hanke, jossa selvitetään, millaista osaamista terveysalan ammattilaiset tarvitsevat seuraavan 5–10 vuoden aikana.

Tavoitteena on kehittää yhteisiä käytäntöjä ja alan koulutusta ja samalla varmistaa osaavan henkilöstön saatavuutta ja pysyvyyttä maakunnassa.

Projektipäällikkö Mirja Isoviidan mukaan Satakunnassa on oltu jo pitkään huolissaan väestön terveydentilasta ja elintavoista.

– Sekä nuorten että aikuisten elintavat ovat selvästi maan keskitasoa huonommat: erityisenä haasteena ovat ylipaino, liikkumattomuus ja päihteiden käyttö. Myös mielenterveyden haasteet ovat lisääntyneet Satakunnassa, Isoviita sanoo.

Satakuntaliiton rahoittama hanke toteutetaan laajassa yhteistyössä satakuntalaisten terveysalan toimijoiden ja asiakkaiden kanssa.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut