Satakunnassa ei ole kolmeen päivään todettu uusia COVID-tartuntoja

Raumalla on tehty viime päivinä runsaasti testejä.

| Päivitetty

Satakunnasta ei ole kolmeen päivään löytynyt uusia COVID-tapauksia, vaikka kontaktiselvittelyissä erityisesti Raumalla on otettu runsaasti näytteitä.

Altistukseen liittyvät karanteenit jatkuvat 14 vuorokauden ajan viimeisestä altistuksesta. Mahdolliset tartuntaketjut on saatu hallintaan eikä ainakaan laajempaa leviämistä näytä tapahtuneen.

Teho-osastohoidossa on edelleen kaksi potilasta. Heidän tilanteensa on vakaa. Osastolla ei ole varmistettuja koronapotilaita.

Laboratoriovarmistettuja löydöksiä on Satakunnassa kaikkiaan 50. Valtaosa potilaista on ollut lieväoireisia ja sairastanut kotonaan.

Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta tartuntaketjut ovat olleet jäljitettävissä ja todennäköinen tartunnanlähde on liittynyt matkailuun. Noin viidessä tapauksessa tällaista todennäköistä yhteyttä ei ole löytynyt.

Niinisalossa keuhkoklamydiaa

Näytemäärät Satakunnassa ovat lisääntyneet, mutta enemmänkin voitaisiin tutkia. Toisaalta nyt kevään tullessa hengitystieinfektion oireet ovat kaiken kaikkiaan alueella vähentyneet, joten testeihin tarjokkaita on alueella vähemmän.

Edelleen on liikkeellä jonkin verran RSV-infektiota ja Niinisalon varuskunnassa on hiljattain todettu ainakin viisi keuhkoklamydiatapausta. Keuhkoklamydia on pisara- ja kosketustartuntana leviävä bakteeritauti, joka ajoittain aiheuttaa pieniä epidemioita erityisesti kouluikäisillä lapsilla ja nuorilla aikuisilla.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut