Satakunnassa halukkuutta maatalousinvestointeihin

Maatalouden investointitukien tammi-maaliskuun tukijaksossa Satakunnan ELY-keskuksen alueella tukia haettiin yhteensä 65 investointiin.

Suosituin investointikohde oli pellon salaojitus, johon hakemuksia jätettiin yhteensä 23 kappaletta. Kotieläinrakennuksiin kohdistuneita investointihakemuksia jätettiin yhteensä 20 kappaletta, joista lypsy- nautakarjatalouteen 12 kappaletta ja broilertuotantoon 6 sekä sikatalouteen 2 kappaletta.

Haetun avustuksen kokonaismäärä on noin 5,4 miljoonaa euroa ja korkotukilainan noin 9 miljoonaa euroa. Haetusta avustuksesta valtaosa, noin 4,7 miljoonaa euroa kohdistuu EU-osarahoitteisiin investointeihin.

Satakunnan ELY-keskukselle on EU-osarahoitteisiin avustuksiin myönnetty tälle vuodelle määrärahaa käytettäväksi yhteensä 5 miljoonaa euroa. Määrärahasta on alkuvuonna sidottu 1,7 miljoonaa euroa. Haettujen avustusten määrä ylittää siten nyt käytettävissä olevan määrärahan.