Satakunnassa harvoin tarjolla: Rakastajat-teatterin Metroporis vie varieteen kiehtovaan maailmaan

Esitys tuo Poriinkansainvälisiä sirkustaiteilijoita.

Rakastajat-teatterin syksyn ensi-ilta Metroporis tuo Poriin maailmalla menestyneitä sirkustaiteilijoita, jotka eivät aiemmin ole olleet mukana kokoillan ammattituotannossa Suomessa.

Kolmeen osaan jakautuvan varietee-illan aikana nähdään sirkusta, tanssia, dragia, burleskia, teatteria ja musiikkia. Esityksen teemana on 20-luku, sekä nykyinen että edellinen.

– Esityksessä kohtaavat futuristinen maailma ja 1920-luvun nostalgia, sanoo ohjaaja Meri-Maija Näykki.

Sujuvasti eri taiteenlajien välillä sukkuloivan Metroporiksen konsepti on Näykin, mutta esityksen tarkemmat sisällöt ovat muotoutuneet ryhmän yhteisessä prosessissa.

Ohjaaja kuvaili esityksen avoimissa harjoituksissa toteutusta uudenlaiseksi Suomessa.

– Yhtä lukuun ottamatta kaikki numerot on rakennettu tätä esitystä varten.

Nuori nykysirkus

Näykki on Suomen ensimmäinen sirkustaiteen maisteri, Directin Circus MA linjalta Bristolista. Tamperelaisessa Sorin Sirkuksessa kasvanut Näykki on koulutukseltaan myös teatteri-ilmaisun ohjaaja, ja yhdistää työskentelyssään teatterin ja sirkuksen.

– Nykysirkus on teatteria huomattavasti nuorempi esittävän taiteen muoto, kun taas teatterilla on olemassa vahvat rakenteet ja perinteet, Meri-Maija Näykki sanoo.

Sirkustaiteen ihmemaa

Suomalainen yleisö tuntee Näykin mukaan sirkustaidetta vähän, ja varietee on meillä harvoin nähty esittävän taiteen muoto.

– Muualla maailmassasa suurin osa sirkustaiteilijoista saa elantonsa juuri varieteesta.

Suomalainen nykysirkusosaaminen sen sijaan on maailmalla erittäin tunnettua, ja Näykki kutsuukin Suomea sirkustaiteen ihmemaaksi.

– Tosin suomalaiset sirkustaiteilijat katoavat ulkomaille töihin. Esityksen yksi tarkoitus onkin tuoda esille heitä.

Teoksessa nähdään Kiinassa kouluttautunut notkeusakrobaatti Ramona Reinvall sekä Montrealin sirkuskoulun käynyt ilma-akrobaatti ja illusionisti Kerttu Pussinen. Kansainvälinen vieras on Australian National Institute of Circus Arts koulun käynyt jonglööri Adam O’Connor-McMahon, jota esityksessä kutsutaan Suomen Chapliniksi.

Rakastajien omasta näyttelijäkunnasta näyttämöllä nähdään Henri Välikangas ja Angelika Meusel. Illan seremoniamestarina toimii muusikko-näyttelijä Juho Keränen ja bändissä Sami Rosnell.

Kahdessa ajassa

Varieteen kattoteema, kaksi 20-lukua on ohjaajan mukaan paljastanut niistä yhtäläisyyksiä aina Viron viinarallista lähtien.

– Esimerkiksi sana robotti mainittiin ensimmäisen kerran 20-luvulla ja nyt 2020 olemme tekemisissä niiden kanssa aika paljon.1920-luvulla ihmiset pakenivat sodan traumoja ja lamaannusta varieteen maailmaan. Koronatilanteessa on ohjaajan mukaan vähän samanlaista tunnelmaa.

Avoimissa harjoituksissa yleisölle näytettiin muun muassa kohtaus, jossa jonglööri Adam O’Connor-McMahon leikkii puhallettavan maapallon kanssa.

– Varieteen maailma on hyvä tapa käsitellä syvempiä asioita näennäisen kepeästi. Pallon kanssa leikkimisessä on kyse siitä, kuka saa koskea maapalloon ja kuka maapallosta lopulta on vastuussa, Näykki sanoo.

Sukupuolen ilmaisun moninaisuus ja queer estetiikka puolestaan on esityksessä läsnä Henri Välikankaan esittämässä drag queen hahmo Henrietta van Fittanissa.

Koronarajoitusten takia Rakastajat-teatteri on perunut noin puolet syksyn ohjelmistostaan. Metroporis - huumaavan 20-luvun iltamat saa kuitenkin ensi-iltansa Kehräämöllä suunnitellusti torstaina 24.9.

Yleisökapasiteettia on laskettu ja metrin turvavälit otettu käyttöön. Yleisöä myös ohjeistetaan turvallisuuden takaamiseksi.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut