Satakunnassa ja Varsinais-Suomessa korvataan hirvieläinten aiheuttamia metsävahinkoja edellisvuotta enemmän – viime vuodelta saatiin lajikohtaista tietoa ensimmäistä kertaa

Koko maassa vahinkoja korvataan yhteensä 1,3 miljoonan euron edestä.

Satakunnassa ja Varsinais-Suomessa maksetaan enemmän korvauksia hirvieläinten aiheuttamista metsävahingoista viime vuodelta kuin edellisvuodelta, selviää Suomen metsäkeskuksen tiedotteesta.

Suomen metsäkeskus maksaa korvaukset viime vuonna haetuista arvioidusta ja vahingoista metsänomistajille helmikuun aikana.

Satakunnassa vahinkoja korvataan 49 000 eurolla ja Varsinais-Suomessa 40 000 eurolla. Koko maassa korvauksia maksetaan yhteensä 1,3 miljoonaa euroa.

Hirvieläinvahingoista on nyt saatu ensimmäistä kertaa lajikohtaista tietoa. Viime vuonna selvästi eniten vahinkoja aiheuttivat hirvet.

Valkohäntäkauriiden aiheuttamien vahinkojen osuus oli vain 0,6 prosenttia. Satakunnassa ja Varsinais-Suomessa arvioitiin yksittäisiä valkohäntäkauristuhoja.

– Valkohäntäkauriin juuri istutetuille kuusen taimikoille aiheuttamat vahingot ovat vähän uudempi asia ja näitä vahinkoja jää todennäköisesti myös huomaamatta. Hirven katkaisema kolme metriä pitkä mänty näkyy kauas. Kauriin aiheuttamaa vahinkoa ei sen sijaan huomaa, ellei käy huolellisesti tarkastamassa edelliskesänä istutettua taimikkoa, toteaa tiedotteessa rahoitus- ja tarkastuspäällikkö Ari Nikkola Suomen metsäkeskuksesta.

Metsänomistajat voivat hakea Suomen metsäkeskuksesta korvausta hirvieläinvahingoista. Hirvieläinvahinkoilmoitus kannattaa tehdä sähköisesti Metsään.fi-palvelussa, metsäkeskus ohjeistaa.

Ilmoituksen voi lähettää myös lomakkeella. Hirvivahinkoarvioinnista, vahinkokriteereistä ja korvauskäytännöistä on tietoa metsäkeskuksen verkkosivuilla.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut