Satakunnassa oleskeluluvan sai viime vuonna 82 turvapaikan hakijaa

Sijoituksista 63 tehtiin Poriin, 23 Raumalle, kuusi Kankaanpäähän ja yksi Harjavaltaan. Kuntapaikan saaneet ovat kotoisin Afganistanista, Syyriasta, Irakista ja Somaliasta.

Viime vuonna myönteisen oleskeluluvan saaneista turvapaikanhakijoista ja kiintiöpakolaisista 93 sai kuntapaikan Satakunnasta. Heistä 82 oli turvapaikan hakijoita ja 11 kiintiöpakolaisia.

Sijoituksista 63 tehtiin Poriin, 23 Raumalle, kuusi Kankaanpäähän ja yksi Harjavaltaan. Kuntapaikan saaneet ovat kotoisin Afganistanista, Syyriasta, Irakista ja Somaliasta.

Työ- ja elinkeinoministeriön tälle vuodelle asettama tavoite Satakuntaan, 150 kuntapaikkaa, saavutettiin, sillä sopimukset kuntien kanssa kattavat yhteensä 171-229 kuntapaikkaa.

Satakunnan ely-keskuksella on nyt sopimus pakolaisten vastaanotosta kaikkien kuntien kanssa. 

Vuoden 2018 aikana maahanmuuttovirastoon tuli vireille noin 4 500 turvapaikkahakemusta, hieman vähemmän kuin vuonna 2017.

Satakunnassa toimii neljä vastaanottokeskusta. Vuoden lopulla niissä oli yhteensä noin 470 majoittunutta. Pori ja Rauma jatkavat, mutta Kokemäen keskus suljetaan maaliskuussa ja Kankaanpään keskus kesäkuun loppuun mennessä.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut