Satakunnassa oli kesäkuussa lähes 4000 työtöntä vähemmän kuin vuosi sitten

Satakunnan te-keskuksen alueella avautui viime kuussa huomattavasti enemmän uusia avoimia työpaikkoja kuin vuosi sitten samaan aikaan. Kuva: arkisto/Pekka Lehmuskallio

Satakunnan työ- ja elinkeinotoimistossa oli kesäkuun lopussa 10 305 työtöntä työnhakijaa, mikä on 3 720 henkeä (-26,5 %) vähemmän kuin vuotta aikaisemmin, kertoo Satakunnan ELY-keskus tiedotteessa.

Kuukautta aiemmasta työttömien määrä nousi 630 hengellä. Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli kesäkuussa 10,6 %.

Lomautukset vähenivät edelleen hieman edellisestä kuukaudesta, vaikka työttömyys muuten kääntyikin kesäkuun aikana tavanomaiseen kausivaihtelun mukaiseen nousuun. Lomautettuja oli kesäkuun lopussa 840, mikä on noin 200 henkeä vähemmän kuin kuukautta aiemmin. Muiden työttömien määrä nousi 830 hengellä.

Raumalla työttömyysprosentti oli kesäkuussa 9,8 %, Eurassa 7,8 %, Eurajoella 7,5 % ja Porissa 13,1 %. 

Työ- ja elinkeinotoimistossa oli kesäkuussa reilut 4 400 avointa työpaikkaa Satakunnassa. Näistä yli 2 300 oli kesäkuun aikana avautuneita uusia työpaikkoja. Uusia työpaikkoja avautui selvästi enemmän kuin vuotta aikaisemmin.

Lisää aiheesta

Vain tilaajille Työtön on useimmiten toimelias – yli vuoden työttömänä ollut Leo Lindgren on löytänyt merkityksellistä tekemistä, mutta kaipaa jo töihin

Satakunnan työttömyys laski toukokuussa lähes 5 000:lla vuodentakaiseen

Työvoiman kysyntä piristymässä Satakunnassa ja Varsinais-Suomessa