Satakunnasta löytyi paljon miellyttäviä äänimaisemia

Ihmiset kokevat miellyttäviksi sellaiset paikat, joissa luonnonäänet ja hiljaisuus vallitsevat. Tällaisia paikkoja Satakunnassa ovat esimerkiksi Kylmäpihlajan majakkasaari Raumalla, Joutsijärvi Ulvilassa, Yyteri ja Kirjurinluoto Porissa sekä Säppi Selkämeren kansallispuistossa Luvialla. 

Kokemäellä sijaitseva Sääksjärven eteläpuolinen metsäalue oli myös mainittu miellyttävänä äänimaisemana ja todettu, että se olisi tullut merkitä maakuntakaavaan hiljaiseksi alueeksi.

Satakuntaliitto toteutti heinäkuussa yleisölle suunnatun pienimuotoisen äänikyselyn. Vastausten määrä (51 henkilöä) täytti kyselyn järjestäjien odotukset, ja havaintoja saatiin eri puolilta Satakuntaa.

Satakuntaliiton tiedotteen mukaan vastaajat olivat selvästi paneutuneet kyselyn sisältöön ja kiinnostuneet ympäristön äänistä.

Äänimaisemaa koskevissa kannanotoissa toivottiin, että ympäristön ääniin kiinnitettäisiin nykyistä enemmän huomiota ja ihmisten tulisi pysähtyä kuulemaan ympärillään olevaa äänimaisemaa. 

Tarkemmat tiedot kyselystä löytyvät täältä.