Satakunta kärkisijoilla Pöystin listalla

Satakunta saa kiitosta sote-työstään valtakunnan huipulta saakka.

Alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti arvio Polemiikki-lehden pyynnöstä maakunta-soten etenemistä maakunnissa. Satakunta sijoittuu listan kärkikuusikkoon.

Muut edelläkävijät ovat Etelä-Karjala, Kainuu, Keski-Pohjanmaa, Pohjois-Karjala ja Pohjois-Pohjanmaa.

– Nämä maakunnat ovat selvästi lähteneet uudistamaan tosissaan ja omaehtoisesti ja uudistus näyttää etenevän hyvin, Pöysti arvioi.

Keski-Pohjanmaa aikoo käynnistää uudistetun sote-toimintansa jo ensi vuoden alusta. Kainuulla on maakuntakokeilun tuoma etumatka ja Etelä-Karjala on ehtinyt saada erinomaista oppia Eksotesta. Satakunnassa on työn alla Pöystin mukaan erinomainen sote-suunnitelma.

Hyvää ”keskisarjaa” edustavat Etelä-Pohjanmaa, Etelä-Savo, Kanta-Häme, Lappi, Pirkanmaa, Pohjois-Savo ja Päijät-Häme.

– Sitten on viisi maakuntaa, joissa on paljon osaamista ja resurssejakin, mutta jokin maakunnan, keskuskaupungin tai ympäröivien kuntien seurustelussa hiertää. Alku on ollut jotenkin empivää Varsinais-Suomessa, Uudellamaalla, Keski-Suomessa, Pohjanmaalla ja Kymenlaaksossa.

Jos eduskunta hyväksyy uudistuksen lainsäädännön, aloittaisivat maakuntien valmistelusta vastaavat toimielimet 1. heinäkuuta 2017.