Satama pyytänyt tuntuvaa huojennusta lainakorkoihinsa – yhtiön tulos painuu tappiolliseksi useiden vuosien ajaksi

Rauman kaupunki on lainannut tytäryhtiölleen rahaa reilusti yli markkinahintaisella korolla.

Rauman Satama Oy on pyytänyt omistajaltaan Rauman kaupungilta, että se alentaisi satamalle myöntämistään lainoista perimäänsä korkoa. Satamayhtiön pyytämä korkojen alennus vähentäisi kaupungin saamia korkotuloja noin 950 000 eurolla ensi vuonna.

Korkoalennus tulee ensi viikolla kaupunginhallituksen käsittelyyn. Pohjaesityksenä on, että kaupunki suostuu alentamaan korkoprosentin 2,5:een määräaikaisesti. Alennus olisi voimassa vuodet 2021–2023.

Kaupunki on myöntänyt satamalle yhteensä 42 miljoonan edestä lainaa neljässä eri erässä vuosina 2015–2019.

Ensimmäisen 10 miljoonan euron lainan korko on 4 prosenttia, muiden kolmen lainan 5 prosenttia.

Satama on käyttänyt lainavarat investointeihinsa eli Ulko-Petäjäksen alueen satamalaajennukseen.

Satama perustelee pyyntöään korkoalennuksesta kolmella eri seikalla. Sataman mukaan sen nykylainojen korot poikkeavat huomattavasti tämän hetken markkinakoroista.

Lisäksi mainitaan mittavat satamainvestoinnit, jotka lisäävät yhtiön kulurasitusta siten, että tuloksesta tulee tappiollinen useiden vuosien ajaksi.

Satamassa myös liikennemäärät ovat laskeneet merkittävästi. Erikseen mainitaan Kaipolan paperitehtaan sulkemisen ja koronapandemian vaikutukset.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut