Satamassa haavakkonaakkoja

Naakkahaittojen torjunta ei välttämättä ole sujunut satamassa aivan moitteettomasti ainakaan eläinsuojelullisessa mielessä.

Länsi-Suomen saaman luotettavan silminnäkijähavainnon mukaan edellisviikonlopun ammuntojen jäljiltä paikalla oli kaksi ampumisissa haavoittunutta naakkaa.

Toinen haavakoista saatiin havaitsijan mukaan viime maanantaina lopetettua, mutta toinen pääsi karkuun.

On periaatteessa mahdollista, että naakkoja oli ammuttu muualla kuin satamassa. Epätodennäköiseksi sen tekee ajankohta ja se, että toinen lintu oli lähes lentokyvytön.

Euroports Oy sai ELY-keskukselta poikkeusluvan 20 naakan ampumiseen. Yhtiön mukaan edellisviikonloppuna ammuttiin kolme lintua.

Satamaoperaattori korostaa, ettei tarkoituksena ei ole tappaa mahdollisimman montaa naakkaa, vaan saada aikaan pelotevaikutus. Poikkeuslupa on voimassa huhtikuun loppuun.

Satamassa on tänä talvena yöpynyt 500-800 naakkaa, joiden ulosteet aiheuttavat hygieniariskin sekä työntekijöille että varastoitaville tuotteille.