Satasairaalassa syöpä napataan kiinni sokerin ja huippumodernin kuvantamislaitteen avulla

Uuden PET-TT-laitteen avulla pystytään entistä paremmin paikantamaan muun muassa syöpäkasvaimia ja niiden etäpesäkkeitä. Laitteesta on korvaamaton apu myös syöpähoitojen vaikuttavuuden arvioinnissa.

Satasairaalan kliinisen fysiologian ja isotooppilääketieteen yksikössä otettiin jo viime joulukuun puolella käyttöön huippumoderni PET-TT-kuvantamislaite.Satasairaalalle kuvantamispalveluja tarjoavalle Satadiag-yksikölle uusi PET-laite oli mittava investointi. Laitteen hinnaksi tuli 2,2 miljoonaa euroa.

Lisäksi laitetta varten rakennettiin oma, lyijyllä vuorattu huone, sillä tutkimuksessa käytetään radioaktiivista merkkiainetta.Hankkeen kokonaiskustannusarvio nousi siten kolmeen miljoonaan euroon.

Sokeri paljastaa syöpäsolun

PET-TT:llä kartoitetaan muun muassa syövän levinneisyyttä. Tutkimuksella voidaan selvittää syöpäkasvaimien levinneisyys hyvin tarkasti.

Tutkimuksessa potilaalle annetaan suoneen radioaktiivista merkkiainetta, useimmiten fluorideoksiglukoosia. Glukoosi eli sokeria sisältävä merkkiaine hakeutuu kohteisiin, joissa on vilkastunut aineenvaihdunta, kuten esimerkiksi syöpäsoluihin.

Syövän lisäksi laitteella pystytään paikantamaan muun muassa tulehduksellisia muutoksia ja erilaisia sydämen sairauksia. Tutkimuksen avulla saadaan tietoa myös syöpähoitojen tehosta, ja sitä voidaan käyttää lisäämään sädehoidon tarkkuutta.

– Tämä laite tuo esille sellaisia asioita, joita ei ole mahdollista nähdä muilla kuvantamismenetelmillä. PET-kuvaus ei tietenkään ole joka tilanteen tutkimus. Sen vuoksi sitä käytetään tapauksissa, joissa PET-kuvauksen löydöksillä on merkitystä potilaalle suunniteltavissa leikkaus-, lääke- ja sädehoidoissa, eikä vastaavaa tietoa saada esimerkiksi tietokone- tai magneettikuvauksella, sanoo syöpätautien erikoislääkäri Kalevi Pulkkanen.

Kyseessä on myös kohtuullisen kallis tutkimus, sillä yksi kuvauskerta maksaa noin 1 000 euroa.

Kustannustehokas laitteisto

Ensimmäisten kahden kuukauden aikana Satasairaalassa on ehditty kuvata jo noin 100 potilasta. Toiminta on kustannustehokasta, jos potilasmäärä on vuosittain vähintään 250. Tuo määrä näyttää täyttyvän melko nopeasti.

–  Laite on siinäkin mielessä hieno, että voimme ottaa samalla kuvauskerralla myös tietokonetomografiakuvan, joka antaa tarkan kuvan elimistön rakenteesta. Se taas vähentää henkilölle määrättyjä tutkimuskäyntejä, selvittää ylifyysikko Virpi Tunninen.

PET-TT-toiminnan käynnistyminen tarkoittaa satakuntalaisille tutkimuksia omassa maakunnassa. Ennen omaa laitetta satakuntalaiset potilaat on lähetetty tutkimuksiin Turun yliopistolliseen keskussairaalaan (Tyks).Satasairaala on ensimmäinen ei-yliopistollinen sairaala, joka on hankkinut digitaalisen PET-TT-tutkimuslaitteiston. Kuvat tulkitaan edelleen Tyksin PET-keskuksen lääkäreiden toimesta.

Tutkimus kestää 2–3 tuntia

Tutkimuksena PET-TT-kuvaus on melko pitkä, sillä se kestää noin 2–3 tuntia.

Tutkittava potilas lepää vuoteessa ennen merkkiaineen antoa ja sen jälkeen, jotta lihasjännitys ja aineenvaihdunta tasaantuvat ja sokeria sisältävä merkkiaine hakeutuu paremmin juuri haluttuihin kohteisiin.

Levon jälkeen potilaalle tehdään ensin tietokonetomografiakuvaus, jolla saadaan tarkka anatominen kuva kehosta. Tämän jälkeen tehdään varsinainen PET-kuvaus, jolla voidaan havaita kehossa oleva merkkiaine. Lopuksi kuvat yhdistetään, jolloin saadaan tarkkaa tietoa esimerkiksi syöpäsolujen sijainnista kehossa.

Vastaavia laitteita on Suomessa vain neljä. Ala kehittyy koko ajan. Seuraavaksi laitteisiin on tarkoitus yhdistää myös keinoälyä.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut