Satuviikko alkaa - Raumalla luvassa hulinaa

Iltojen pimetessä on aika astua satujen maailmaan, sillä tänään käynnistyy valtakunnallinen satuviikko. Se huipentuu sunnuntaina, Sadun nimipäivänä 18.10. juhlittavaan Satupäivään.

Satupäivänä ja edeltävällä viikolla sadut ovat pääroolissa teattereissa, kirjastoissa, museoissa, kouluissa, päiväkodeissa, vanhainkodeissa ja kulttuurikeskuksissa kautta maan.

Tänä vuonna mukana on yli 150 tapahtumajärjestäjää 120 paikkakunnalta ympäri Suomen.

Raumalla riittää hulinaa, kun 120 luokanopettajaksi valmistuvaa opiskelijaa jalkautuu järjestämään kirjastoihin toiminnallisia satuhetkiä koululuokille. Lisäksi Rauman museo kutsuu tällä viikolla aamupäivisin eskari-, päiväkoti- ja perhepäivähoitoryhmiä ideoimaan yhteistä satua sekä tutustumaan päivähoitoaiheiseen näyttelyyn.

Satupäivän ohjelmatarjonta löytyy kokonaisuudessaan täältä.

Vuonna 2015 Satupäivän teemana on Satu tekee hyvää: sadut ruokkivat mielikuvitusta, opettavat empatiaa ja toisen asemaan asettumista sekä kehittävät tärkeitä sosiaalisia ja kulttuurisia taitoja.

Lisäksi satujen kuunteleminen ja lukeminen vähentää stressiä, laajentaa sanavarastoa sekä parantaa muistia ja keskittymiskykyä.

Satupäivää juhlitaan kahdeksatta kertaa.