Se on pian joulu, sillä Märsskorin jengi on taas koolla

Taloyhtiön pikkujouluista alkoi jo vuosikymmeniä kestänyt perinne ja ystävyys. Tänä vuonna glögi lämpenee 44. kerran.

Poikkeusvuotena vietetään poikkeuspikkujoulua kotikulmilla. Etkoilla glögilaseja nostelivat Erja Liukas (vas. istumassa), Ulla Uusi-Mikkola, Seija Klaus, Eila Suominen ja Heikki Uusi-Mikkola. Takana seisomassa Rauno Vuolle (vas.), Aulikki Vuolle, Kari Suominen, Wolf Klaus ja Kai Liukas. Kuva: Juha Sinisalo

Märsskorin jengi on ihmeissään. Huomaan, että kysymys on turha: oletteko koskaan kohotelleet glögimaljoja sosiaalisen median kanavissa, ruudun takaa?

– Ei, ei, ei hyvänen aika! Erja Liukas ja Seija Klaus huudahtavat yhtä aikaa.

Märsskorin jengi on vuosikymmenet uskollisesti kokoontunut yhteen viettämään pikkujoulua. Niin tänäkin vuonna, vaikka olot ovat poikkeukselliset. Ei olisi tullut mieleenkään jättää perinnettä väliin.

Kun korona keväällä iski, ryhmän matkakomitea ehdotti, että pikkujoulua juhlitaan joko Vaasassa, Maarianhaminassa tai Raumalla.

Jäljellä on enää vaihtoehto numero kolme, eikä se harmita yhtään. Tärkeintä on saada viiden pariskunnan porukka kokoon ja kerätä taas uusia muistoja.

Raumalaisia ryyppylauluja

Elettiin vuotta 1977, ja Meriraumassa samaan taloyhtiöön muutti joukko samanikäisiä ja samassa elämäntilanteessa olevia nuoriapareja.

Joku ehdotti yhteisen pikkujoulujuhlan järjestämistä. Niin tehtiin, ja siitä asti viisi pariskuntaa on kokoontunut yhteen ennen joulua.

– Lasten kanssa ei olla koskaan pikkujouluja vietetty, he hymyilevät.

– Kun lapset olivat pieniä, heidät vietiin mummon luokse hoitoon.

Naiset muistelevat, että alkuaikoina joku tai useampi heistä joko oli raskaana tai imetti. Silloinkin ilmoille on kaikunut joululaulujen ohella myös Kaad liiveihis ryypp, oltiin sitten kotona tai ulkomailla.

– Taputuksia ollaan saatu, ja monesti on käyty kysymässä, että mitä kieltä tuo on.

Uusi muotoja

Märsskorilaiset alkoivat kokoontua nyyttikestiperiaatteella nauttimaan jouluisia herkkuja vuorotellen kunkin pariskunnan kotona.

Sittemmin juhlat ovat saaneet uusia muotoja.

Nykyään ryhmä tapaa ensin ravintolassa, nauttii siellä pikkujouluaterian ja jatkaa iltaa jonkun kotona, vuorovuosin tietysti. Joulupukkikin on joskus piipahtanut.

Tuttu taksi kuljettaa koko ryhmää. He nauravatkin, että vaikka ikää tulee ja muisti ehkä haparoi, kuljettaja tietää tavat ja osoitteet.

Nykyään myös ulkomaille

Märsskorin jengin historiaan mahtuu muutakin kuin kotipikkujouluja.

Ensimmäisen kerran “matkoille” lähdettiin 10-vuotisjuhlan kunniaksi. Vuosi oli 1986 ja kohteena Tampere ja vasta avattu hotelli Ilves.

Kun asuntolainat oli saatu maksettua ja lapset lentäneet pesästä, innostui ryhmä ulkomaanmatkoista. Nyt matkaan lähdetään joka toinen vuosi. Mieleen ovat jääneet ainakin Reykjavik, Salzburg ja Barcelona.

Tänä vuonna suuntana olisi ollut Slovakia, mutta korona päätti toisin. Jos sitten ensi vuonna, kun tulee 45 yhteistä vuotta täyteen, toivoo Eila Suominen.

Matkoilla on aina kolme varmaa kohdetta: kirkko, museo ja kapakka.

– Vielä ei olla niin vanhoja, että listalla olisi hautausmaa, jengi nauraa.

Yhteen hitsautuneet

Märsskorilaisten kokoonpano on vuosikymmenien aikana muuttunut vain vähän.

Pikkujouluperinne on hionut ryhmän niin hyvin yhteen.

– Vaikka emme vuoden aikana tapaisi ollenkaan, juttu jatkuu seuraavalla kerralla luontevasti siitä, mihin edellisvuotena jäätiin, Rauno Vuolle pohtii.

Kai Liukas nyökyttelee vastapäätä.

– Ehkä me ollaan yhtä hulluja kaikki! Ja vaikka olisi erimielisyyttäkin, asiat eivät koskaan ole edenneet riidaksi asti.

Kaikki ovat erilaisia ja kaikki myös hyväksyvät sen. Huumorintaju on tietysti tärkeä juttu myös, Vuolle ja Liukas tuumaavat.

– Ryhmä antaa mielihyvää, yhteisöllisyyttä ja tiedon siitä, että jos tulee tiukka paikka, tietää, kenen puoleen voi varmuudella kääntyä, Rauno Vuolle ja Heikki Uusi-Mikkola toteavat.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut