Selkämerellä havaittiin alkuviikolla laaja sinileväesiintymä – Otanlahdessa levää vain vähän

Sisävesialueilla ELY-keskuksen saurannassa havaittiin vähäisiä määriä sinilevää Säkylän Pyhäjärvellä Katismaan ja Kauttuan havaintopaikoilla sekä Köyliönjärvellä Yttilän Ottan havaintopaikalla.

| Päivitetty

Lounais-Suomen vakiohavaintopaikkojen sinilevätilanteessa ei ole tapahtunut suuria muutoksia kuluneella viikolla.

Merialueilla havaintoja on tehty osin uusilla havaintopaikoilla, ja satelliittikuvien perusteella Selkämerellä havaittiin alkuviikolla avomerialueella laaja sinileväesiintymä, joka ulottui Ahvenanmaalta Vaasan korkeudelle saakka.

Merialueilla Varsinais-Suomen ELY-keskuksen vakioseurantapaikoilla sinilevää on havaittu vähäisiä määriä muiden muassa Rauman Otanlahdessa, Luvian Mustakarissa ja  Uudessakaupungissa Iso Marjakarin havaintopaikoilla.

Sisävesialueilla levätilanne on hyvin edellisviikon kaltainen. ELY-keskuksen saurannassa havaittiin vähäisiä määriä sinilevää ainakin Säkylän Pyhäjärvellä Katismaan ja Kauttuan havaintopaikoilla sekä Köyliönjärvellä Yttilän Ottan havaintopaikalla.

Vähäinen määrä sinilevää ei yleensä ole este veden käyttämiselle, kunhan veden käyttöön kiinnittää erityistä huolellisuutta.

Vettä ei tule niellä, ja uimisen jälkeen on suositeltavaa peseytyä.

Vettä, jossa silminnähden on sinilevää, ei pidä käyttää talousvetenä, saunavetenä tai syötävien kasvien kasteluvetenä eikä se sovellu uimiseen.

Vakiohavaintopaikkojen lisäksi Varsinais-Suomen ELY-keskus ottaa vastaan levähavaintoja Varsinais-Suomesta ja Satakunnasta. Havainnot voi ilmoittaa numeroon 0295 02 530.

Lounais-Suomen sinilevähavainnot.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut