Selvitysryhmä tutkimaan Pohjoiskehän koulun onnettomuutta

Kaikki Pohjoiskehän koulun kalusteet on tarkastettu. Parhaillaan käynnissä on muiden Rauman koulujen ja päiväkotien tarkastukset.

| Päivitetty

Rauman kaupunki on käynnistänyt selvitystyön Pohjoiskehän koulussa sattuneesta onnettomuudesta.

Selvitystä varten vs. kaupunginjohtaja Tomi Suvanto on perustanut työryhmän, jonka tehtävänä on tutkia tapaturman syyt, toiminta sen yhteydessä sekä sen jälkeen tehdyt toimenpiteet.

Suvannon päätöksessä todetaan, että erityisesti on selvitettävä se, miten vastaavat onnettomuuden voidaan jatkossa välttää.

Selvitystyötä johtaa kaupungin eri toimialoista riippumaton vs. kaupunginreviisori Johanna Suokanto. Selvitysryhmän työ käynnistyy maanantaina.

Tapahtuman jälkihoito aloitettiin Pohjoiskehän koulussa välittömästä tapaturman jälkeen. Kaikki koulun kalusteet on nyt tarkastettu.

Parhaillaan käynnissä on muiden Rauman koulujen ja päiväkotien tarkastus. Tarkastuksia tehdään yhdessä käyttäjien ja henkilöstön kanssa. Jos turvallisuuspuutteita löytyy, korjataan ne välittömästi.

Lasten ja työntekijöiden kriisiapu käynnistettiin koulussa välittömästi tapahtuneen jälkeen. Tapaturmaa on käsitelty koulussa monin eri tavoin, ja paikalla on ollut asiantuntijoita terveydenhuollosta ja oppilashuollosta.

Oppilailla on hiihtolomaviikon jälkeenkin vielä mahdollisuus saada keskusteluapua.

Pohjoiskehän koulun iltapäiväkerhotoiminnassa pieni oppilas loukkaantui 10. helmikuuta, kun kaappi pääsi kaatumaan hänen päälleen. Oppilas on edelleen sairaalahoidossa.

Loukkaantuneen oppilaan perhe toivoo, että heille annettaisiin toipumisrauha.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut