Seniorikylää on Raumalla hahmoteltu Papinpellon jatkeeksi

Papinpellon ykkösalue meni jo vuokrakerrostaloille, kakkososa sopisi vanhuksille.

| Päivitetty

Ajatus ikäihmisten seniorikylästä elää edelleen Raumalla, vaikka toteutuksen suhteen on vielä hiljaista. Viimeksi aiheen nosti tapetille sosiaali- ja terveysvaliokunta. Se jätti yksissä tuumin valtuustoaloitteen seniorikylän perustamisesta Raumalle vuoden alussa.

Sijoituspaikaksi on alustavasti katseltu Papinpellon jatko-osaa ensimmäisen alueen kaakkoispuolella.

Papinpelto II:n paikka on Sorkantien alkupäässä Hakunintien ja Itsenäisyydenkadun välissä.

Paikka on, ei tekijää

Rauman kaavoitusjohtaja Juha Eskolinin mukaan seniorikylä on sovitettavissa Papinpellon jatkoalueelle.

Eskolin tähdentää, että kaavoituksen keinoin voidaan ainoastaan varmistaa, että kylän sijoittamiselle ei ole kaavoituksellisia esteitä.

Hankkeen vetäjänä ei kaavoitusosasto voi kuitenkaan toimia.

– Sen täytyy olla joku muu taho: julkinen, yksityinen, yleishyödyllinen tai näiden muodotama konsortio, Eskolin toteaa.

Vasta aivan aluillaan

Mitään konkreettista ei seniorikylän suhteen ole vielä vireillä vaan kyse on vasta alustavasta suunnittelusta.

Seniorikylä on sote-valiokunnan puheenjohtajan Mirja Ylijoen (sd.) mukaan valiokunnan yhteinen pitkäaikainen haave.

– Se on oikein sydämen asia meille ollut. Seniorikylässä olisi turvallista asua ja sillä estetään laitostuminen ja laitokseen meneminen. Siellä olisi virikkeellisiä toimintoja ja yhteisiä tiloja, eikä vanhenevan ihmisen tarvitse olla yksin kerrostaloasunnossa.

Ylijoen mielestä kyseeseen voisi nimenomaan tulla kaupungin ja jonkun muun tahon yhteishanke.

– Tätä pitää potkia eteenpäin, ei tämä itsestään synny. Näen ihan hirveän paljon potentiaalia tässä ajatuksessa, Ylijoki sanoo.

Ykkönen meni jo

Alun perin seniorikylää hahmoteltiin Raumalla Papinpellon ykkösosaan eli Luoteisväylän, Sorkantien ja Metsotien rajaamalle alueelle.

Kävi kuitenkin niin, että vuokra-asuntojen kysyntä meni edelle ja alueelle nousi yksityisten rakentajien vuokrakerrostaloja.

Ykköosan vieressä sijaitsevaa Papinpellon jatkoaluetta on niin ikään mietitty asuinkäyttöön.

Alue on pääosin tyhjää, paikalta on esimerkiksi purettu pois entinen ryhmäperhepäiväkoti Nuutin rakennus. Jo aiemmin kaupunki osti seurakunnalta puolisen hehtaaria maata alueelta.

Papinpelto II:n uudelleen kaavoitus ei ole kuitenkaan vielä käynnistynyt eikä se ole Eskolin mukaan tällä hetkellä kaavahankkeiden kärkikymmenikössä.

– Aikaisintaan ensi vuoden alkuvuodesta, sen verran kiireellisempiä kaavoja on edellä. Mutta alkuaskeleita voidaan muutoin ottaa ja käydä keskustelua asiastam, Eskolin sanoo.

Papinpellon seniorikylä

Viisi vuotta sitten Papinpellon ensimmäiselle alueelle suunniteltiin seniorikylää.

Suunnitelma sisälsi kolme asuinkerrostaloa ja kolme vanhusten ryhmäkotia.

Mukaan kuului ravintolarakennus kokoamaan ihmisiä ja toimimaan olohuoneena.

Suunnitteluhanke oli Rauman kaupungin ja Aalto-yliopiston Sotera-instituutin yhteinen.

Muuttuva yhteiskunta, muuttuvat palvelut -hanke etsi vanhusten asumiseen uusia konsepteja.

Diplomityönsä Rauman seniorikylästä teki arkkitehtiopiskelija Emmi Jusslin.

Professori Erkki Vauramo kehui tuolloin (LS 22.9.2016) Papinpellon sijaintia.

– Se on keskellä Raumaa ja keskellä asutusta eli ihan parhaita mahdollisia paikkoja. Sieltä pääsee vaikka rollaattorilla torille.

Seniorikylällä ei ollut tuolloinkaan toteuttajatahoa ja lopulta asia ei edennyt.

Juttua päivitetty 18.4. kello 18.43. Korjattu Hankkarintie Hakunintieksi.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut