Se näyttää lonkeroineen vähän jättiläiskalmarilta tai tarujen merihirviö krakenilta. Tarkkaan katsoessa sillä on jopa ilkeä ilme.
Tämä "hirviö" on kuitenkin silkkaa sinilevää. Viime perjantaisessa satelliittikuvassa levämassan kiemurat täyttävät melkein koko Selkämeren Suomen-puoleisen avomerialueen.
Kuvien mukaan tilanne on pahentunut käytännössä heinäkuun puolivälin helteistä saakka.
– Selkämeren tämänvuotinen tilanne on kieltämättä vaikuttanut aika hurjalta satelliittitulkintojen perusteella, myöntää erikoistutkija Sanna Suikkanen Suomen ympäristökeskuksesta (Syke).
Vastaavaa ei missään muualla
Tilanne ei ole aivan uusi, sillä avomerialueella on ollut laajoja leväkukintoja aiempinakin kesinä. Maallikon silmin tilanne näyttää silti poikkeuksellisen huonolta, ja tukea tulee tutkijapuolelta.
– Selkämeren tämän vuoden havainnoissa on mielestäni jotain erityistä ja huolestuttavaakin, sanoo tutkimusprofessori Markku Viitasalo Sykestä.
Hän muistuttaa, että Selkämerta on pidetty matalan sinileväriskin alueena. Siksi kukinnan voimakkuus yllätti tänä kesänä ainakin hänet.
– Mielenkiintoista on myös, että viime perjantaina Selkämeri oli oikeastaan ainoa paikka Itämerellä, missä voimakas esiintymä näkyi asiantuntijoiden satelliittikuvista tekemässä pintalevätulkinnassa.
Varmoja esiintymiä ei ollut arkiviikon lopulla sen enempää Suomenlahdella kuin pääaltaallakaan. Helteinen viikonvaihde nosti kukintoja pintaan myös läntisellä Suomenlahdella.
Alkuviikolla Selkämeren tilanne oli edelleen selvästi muuta Itämerta huonompi.
Ilmastolla ratkaiseva rooli
Selkämeren huolestuttava sinileväkesä on pysynyt varsin hyvin piilossa ihmisiltä, sillä levälautat ovat pitkälti pysyneet avomerellä eivätkä ole rantautuneet massivisina saaristoon.
Meren tila ei kuitenkaan selviä vain mökkirantoja katselemalla.
Selkämerellä oli pitkään totuttu siihen, etteivät eteläisemmän Itämeren murheet toistu täällä. Totuus on toinen.
Tutkimusten mukaan sinilevien eli oikeammin syanobakteerien biomassa on pikku hiljaa kasvanut, ja kukintatapahtumatkin vaikuttavat yhä todennäköisemmiltä.
Viitasalon mukaan selityksiä voi olla ainakin kolme: fosforin määrän kasvu Selkämeren ulapoilla, kesän lämpimien jaksojen lisääntyminen sekä lumettomat talvet.
Ratkaisevassa roolissa on ilmaston lämpeneminen. Lämpimässä vedessä sinilevät kasvavat nopeasti ja tyynellä ilmalla ne nousevat pintaan suuriksi lautoiksi.
– Tämä heittää varjon Selkämeren tulevaisuuden päälle, tutkimusprofessori varoittaa.
Juttu jatkuu karttakuvan jälkeen
Syitä meillä ja muualla
Pintaveden fosforipitoisuus on ollut Selkämerellä selvässä kasvussa koko 2000-luvun.
Lauhoina talvina mereen virtaa varsinkin pelloilta yhä enemmän kiintoainesta ja ravinteita. Vaikka Selkämereen laskevat joet kuormittavat erityisesti rannikkoa ja saaristoa, ei viraamien kasvu kuitenkaan Syken erikoistutkija Seppo Knuuttilan mukaan selitä fosfaattipitoisuuden kasvua avomerellä.
Itämeren pääaltaalta pullahtaakin todennäköisesti ajoittain hapetonta ja fosforipitoista vettä Ahvenanmaan länsipuolelta Selkämerelle.
Ajoittain virtaukset tuovat ravinteikasta vettä myös Saaristomereltä, tosin viimeaikaisten tutkimusten mukaan vähemmän kuin aiemmin oletettiin.
Itämeri on kokonaisuus
Selkämerellä onkin pakko katsoa sekä kauas että peiliin.
Viitasalo sanoo, ettei Selkämeren leväkukinnoista ei voi lyhyellä aikavälillä syyttää Itämeren pääallasta tai Saaristomerta, vaan kukinnot syntyvät täällä varsin itsenäisesti. Pitkällä aikavälillä vaikuttaa erityisesti se, miten paljon fosforipitoista virtaa pääaltaalta Selkämerelle.
Niinpä Itämerellä on vedettävä yhtä köyttä.
– Selkämeren avomeren tilan parantamiseksi olennaista on vähentää sekä Selkämeren että koko Itämeren ravinnekuormitusta – ja samalla taistella ilmastonmuutosta vastaan. Rannikolla ja saaristossa olennaista on pienentää omaa kuormitusta kaikista mahdollisista lähteistä, tutkimusprofessori summaa.
Havainnot Arandalta: Runsaasti sekoittunutta levää
Miltä sinilevätilanne sitten näyttää paikan päällä avomerellä?
Tutkimusalus Aranda oli alkuviikolla juuri sopivasti Rauman korkeudella muutaman kymmenen kilometrin päässä rannikosta.
– Tällä hetkellä levää on runsaasti veteen sekoittuneena, mutta tuulen vuoksi (9-10 metriä sekunnissa) ei ole havaittu yhtenäisiä levälauttoja, kertoi maanantaina alukselta tavoitettu matkanjohtaja, Syken vanhempi tutkija Pekka Kotilainen.
Tuulella onkin ratkaiseva merkitys pintalauttojen muodostumiseen.
Matkansa aikana Arandan tutkijat eivät ole havainneet yhtenäisiä levälauttoja muuallaaan Selkämerellä. Sinilevää on kuitenkin ollut kohtalaisesti tai runsaasti veteen sekoittuneena.
Sen sijaan esimerkiksi Rajavartiolaitoksen lentäjät havaitsivat viime viikon lopulla laajoja pintalauttoja Uudenkapungin Isokarin vesillä.
Selkämeren pintalevät saattavat myös näkyä satelliittikuvissa hieman eri tavoin kuin etelämpänä.
– Voi olla, että Selkämerellä dominoiva sinilevä, Aphanizomenon, ei muodosta yhtä tiheitä pintalauttoja kuin Suomenlahdella kelluva Nodularia, Markku Viitasalo pohtii.
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.