Sinisaaren koirapuisto kaipaa kunnostusta

Länsi-Suomen tekstiviestipalstalla on päivitelty Rauman Sinisaaressa Sahanpolun varressa sijaitsevan koirapuiston huonoa kuntoa.

– Mitähän pitää tapahtua ennen kuin edes ensiapua saadaan koirapuiston retkottaviin aitoihin, maanrajassa puiston puolelle sojottaviin metallipiikkeihin ja koiranomistajien paikkailemiin reikiin? kysyy eräs lukija. Myös Lajon koirapuiston tiimoilta kuuluu soraääniä.

Kaupungin viheraluepäällikkö Kustaa Elsilä myöntää, että ongelma on wihertoimen tiedossa, sillä koiranomistajat ovat olleet asiasta heihin yhteydessä.

– Tilanne on nyt kuitenkin se, että me emme pysty kaikkiin huutoihin vastaamaan yksinkertaisesti siitä syystä, että meillä ei ole määrärahoja koira-aitausten kunnostamiseen.

– Kaivopuiston aitauksen siirtäminen tuli täysin ylimääräisenä menoeränä, joten en uskalla luvata ainakaan mitään suurempia remontteja Sinisaaren aitaukseen tämän vuoden puolella, Elsilä jatkaa.

Nelijalkaisille ystävillemme tarkoitettujen puistojen korjaaminen ei ole aivan ilmaista, sillä kustannukset nousevat helposti jopa 15 000 euroon.