Sittenkin valoatunnelin päässä?

Rauman telakan tilanne helpottuu huomattavasti, jos norjalainen Polar Cruise Enterprises saa rahoituksen kuntoon. Varustamo ilmoitti halustaan rakentaa jäitä murtava matkustajaristeilijä Rauman telakalla.

Suomalais-norjalainen yhteishanke herättää mielenkiintoa molemmissa maissa, ja varustamon edustaja Petri Kangasvuo kertoo, että heillä on hankkeessa mukana sijoittajia mukava määrä.

– Kannattavuuslaskelmat on tehty saman suuruisen, liikenteessä olevan laivan pohjalta. Parasta olisi, jos rakennustyö saataisiin tehtyä ottamatta velkaa. Siksi projekti kaipaakin uusia sijoittajia tuon tavoitteen saavuttamiseksi. Tietysti tulemme lisäksi anomaan valtiovallalta innovaatiotukea, Kangasvuo pohtii.

Alus on suunniteltu luokiteltavaksi korkeimpaan polar-jääluokkaan ja sen tärkeimpinä käyttöalueina tulisi olemaan napameri. Vastaavanlaista matkustajaristeilijää ei vielä toistaiseksi ole rakennettu.

Laivaprojekti kantaa nimeä Ursus Maritimus.

Risteilijän matkustajakapasiteetti olisi 240 henkilöä, ja sen miehistön määrä olisi noin 70.