SK: Raumalaisen ex-liigakiekkoilijan paritusjutussa toinenkin epäilty

Satakunnan Kansan mukaan esitutkinta on loppusuoralla.

Raumalaisen ex-liigakiekkoilijan paritusepäilyn esitutkinta on loppusuoralla, kertoo Satakunnan Kansa verkkosivuillaan. (Kyseinen juttu on maksumuurin takana.)

Jutussa on SK:n haastatteleman tutkinnanjohtajan, rikosylikomisario Toni Sjöblomin mukaan nyt myös toinen epäilty.

Lisäksi lehti kertoo epäillyn parituksen jatkuneen mahdollisesti pidempään kuin tutkinnan alkuvaiheessa oletettiin. Tämän tosin Länsi-Suomi kertoi uutisessaan jo tammikuussa.

Epäilty on vuonna 1968 syntynyt mies, joka on pelannut jääkiekkoa SM-liigatasolla. Tieto epäillyn henkilöllisyydestä perustuu käräjäoikeuden viimesyksyiseen vangitsemisvaatimukseen.

Miestä ei kuitenkaan vangittu, vaan hänet asetettiin matkustuskieltoon. Sittemmin matkustuskielto purettiin, mikä tarkoittaa myös sitä, ettei syytteen nostamiselle ole takarajaa.

Satakunnan Kansan mukaan tutkintapöytäkirjat siirtyvät syyttäjälle ja juttu sitä myöten syyteharkintaan "lähiaikoina".

Myös Länsi-Suomi seuraa kyseistä juttua ja sen etenemistä oikeudessa tiiviisti.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut