Soitto alkaa tämän vuoden RMJ:ssä viime juhannusta myöhemmin

Juhannuslauantaina aloitus on vasta kello 15 aiemman kello 12 sijasta.

Raumanmeren juhannus -tapahtuman saa järjestää tänä vuonna haetun luvan mukaisesti. Asiasta päätti Rauman ympäristö- ja lupalautakunta tapahtumajärjestäjä Nelonen Media Live Oy:n hakemuksen perusteella. Otanlahdessa järjestettävä juhannustapahtuma on jälleen kolmepäiväinen.

Viime vuoden juhannusjuhliin verrattuna uutta on, että konsertit alkavat juhannusperjantaina tunnin ja juhannuslauantaina kolme tuntia aiempaa myöhemmin. Vielä viime vuonna aloitusajankohta oli perjantaina kello 14, kun nyt se on kello 15. Lauantaina soitto alkaa kello 15 viime vuoden kello 12 sijasta.

Lavoista Mecano on auki pisimpään, mutta sielläkin juhlat päättyvät musiikin osalta kello 2, mikä on puoli tuntia viimevuotista aiemmin. Torstaina musiikkia voi soittaa Mecanossa kello 1.30:een.

Pääälava puolestaan hiljenee torstaina puoliltaöin ja perjantaina ja lauantaina puolta tuntia myöhemmin eli kello 00.30. Määräys tapahtuman melutasoista pysyy ennallaan eli lähimmissä häiriytyvissä kohteissa melu ei saa ylittää 75 desibeliä ennen kello 00.30 ja 70 desibeliä sen jälkeen.

Ennen konsertteja äänilaitteita testataan tiistaina ja keskiviikkona klo 9.00–21.00 välisenä aikana. Sen lisäksi ennen konsertteja kunakin päivänä ääntä testataan klo 9.00 alkaen. Testausaikoina meluhaitta ei ole jatkuvaa.

Jo aiemmin on uutisoitu, että soitto soi tällä kertaa ainoastaan kahdella lavalla kolmen sijasta. Pois jää telttalava, ja jäljelle jäävät päälava ja Mecano.

Päälava on Otan kentällä, ja sieltä ääni suunnataan merelle päin. Mecanon lava on Otanlahden rantahietikolla ja ääni suunnataan Fåfängan niemen ja kesäteatterin välimaastoon.

Ympäristö- ja lupalautakunta asetti myös määräyksen, jonka mukaan tapahtuman järjestäjän on tiedotettava lähialueen asukkaita ja muita toimijoita tapahtumasta, äänentoiston testauksesta sekä esitysten ajankohdista ja kestosta.

Äänitasoja tulee seurata äänipöydällä jatkuvasti. Asuinalueilla tulee mitata melua vähintään Poroholmantie 2: ja Otantie 19:n kohdalla. Lisäksi tapahtumajärjestäjän pitää järjestää juhla-alueelle riittävä jätteenkeräys ja huolehdittava alueen siisteydestä

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut