Someturva käyttöön myös Rauman alakouluihin – noin 30 nuorta on saanut apua palvelun kautta

Palvelu on ollut jo käytössä 6.–8.-luokkalaisilla toukokuusta lähtien.

| Päivitetty

Rauman kaupunki kertoo ottavansa Someturva-palvelun käyttöön myös vanhemmille alakoululaisille eli kolmos-, nelos-, vitos- ja kutosluokkalaisille. Jo toukokuussa sen saivat käyttöönsä silloiset 6.–8.-luokkalaiset eli tämän lukuvuoden yläkoululaiset.

Kaupungin tiedotteen mukaan kuluneen kesän aikana yli 500 nuorta tai lasten ja nuorten kanssa työtä tekevää ammattilaista aktivoi Someturvan käyttöönsä.

– Palvelun kautta tarjottiin apua noin 30 nuorelle, jotka ilmoittivat huolensa jostain sosiaalisessa mediassa tapahtuneesta asiasta. Tyypillisiä tilanteita olivat kunnianloukkaukset ja lasten seksuaaliseen ahdisteluun liittyvät tapaukset, opiskeluhuollon esimies Sari Ågren kertoo.

Someturvan tarkoitus on löytää lapsille apu sosiaalisen median kiusaamis- ja ongelmatilanteisiin. Sitä voivat käyttää myös opettajat sekä opiskeluhuollon, lastensuojelun, perhekeskuksen ja nuorisopalveluiden henkilöstö.

Palvelun avulla lapsi voi ilmoittaa netissä kokemastaan kiusaamisesta tai häirinnästä anonyymisti.

Palvelu toimii älypuhelimessa nettiselaimen kautta, joten erillisen sovelluksen käyttöönottoa ei edellytetä.

– Olemme kevään kokemusten myötä erittäin tyytyväisiä Someturva-palvelun käyttöönottoon Raumalla. Käytön laajentaminen alemmille luokka-asteille on tärkeää muun muassa oppilaiden yhdenvertaisuuden vuoksi. Kun palvelu on käytössä myös alemmilla luokka-asteilla, oppilailla on yhdenvertaiset mahdollisuudet saada apua, jos joutuu kiusatuksi tai häirityksi, Someturvan toimitusjohtaja Suvi Uski sanoo.

Someturva-palvelu on käytössä Rauman perusopetuksessa ensimmäisessä vaiheessa vuoden ajan.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut