SPR:n Satakunnan piiri palkitsee raumalaisseuran

Suomen Punaisen Ristin Satakunnan piiri myöntää Ennakkoluuloton edelläkävijä -tunnustuksia yhteensä kuudelle toimijalle rasisminvastaisella viikolla 21.–27. maaliskuuta.

Satakuntalaisia Ennakkoluuloton edelläkävijä -tunnustuksen saajia on tänä vuonna valittu kuusi: Reposaari-yhdistys ry, Rakastajat-teatteri, Harjavallan ja Kokemäen vastaanottokeskusten Facebook-tukiryhmä, Kokemäen pallo ry sekä Rauman seudun mielenterveysseura ry. Lisäksi Punaisen Ristin Satakunnan piiri antaa yhdessä Varsinais-Suomen piirin kanssa tunnustuksen Turun arkkihiippakunnan seurakunnille, joihin lukeutuu myös satakuntalaisia seurakuntia.

Palkittavat edelläkävijät ovat ennakkoluulottomasti edistäneet toiminnallaan eri taustoista tulevien ihmisten yhdenvertaisuutta satakuntalaisissa yhteisöissä.

SPR:n mukaan Rauman seudun mielenterveysseura ry on yhteistyössä seurakuntien ja Punaisen Ristin kanssa kehittänyt turvapaikanhakijoiden vastaanottamiseen osallistuneiden vapaaehtoisten tukitoimintaa esimerkiksi järjestämällään Voimapäivällä.

Tunnustuksen saajan valitsee alueella toimivista asiantuntijoista koostuva raati, ja se myönnetään rasisminvastaisen viikon yhteydessä.