SPR: Rauman vastaanottokeskuksen kallis vuorokausihinta johtuu alun vajaakäytöstä

SPR:n Rauman vastaanottokeskuksessa työskentelee 15 ihmistä ja asukkaita oli viime viikolla 212. Kuva: Pekka Lehmuskallio

SPR Satakunnan piiri tahtoo selventää tiedotteellaan maanantaisen MOT-ohjelman tietoa, että SPR:n Rauman turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksen vuorokausihinta oli Suomen neljänneksi korkein, 146 euroa.

Sekä toiminnanjohtaja Paula Ilén että vastaanottotoiminnan johtaja Juho Suoramaa myöntävät, että heitä jäi harmittamaan tarkasteltu ajanjakso, tämän vuoden alusta heinäkuun loppuun. Tai lähinnä se, että Rauman osalta tilannetta ei ohjelmassa avattu enempää.

Keskus sai ensimmäiset asukkaansa Raumalla tammikuun puolenvälin jälkeen. Perustamiskustannusten lisäksi summaa tammi- ja helmikuussa nosti erityisesti vajaakäyttö, koska kahta kolmasosaa kapasiteetista pidettiin vapaana hätämajoitusyksiköiden asukkaita varten.

- Maaliskuusta elokuuhun Rauman majoitusvuorokauden hinta on ollut alle 41 euroa ja elokuussa summa oli jo alle tavoitteen eli 32 euroa, Ilén kertoo.

Raumalla vastaanottokeskuksen toiminta on viime kuun lopulla maahanmuuttovirastolta tulleen tiedon perusteella jatkumassa normaalisti.

Harjavallan vastaanottokeskus suljetaan marraskuun lopussa ja Porissa sen sijaan on pyydetty varautumaan tilapäiseen lisäpaikkojen käyttöönottoon.

Piiri joutuu Harjavallasta irtisanomaan 13 työntekijää sekä kaksi työntekijää siirtyy Rauman ja Porin vastaanottokeskuksiin.

LUE LISÄÄ KELLO 23.00 ILMESTYVÄSTÄ NÄKÖISLEHDESTÄ

Hanki itsellesi lukuoikeus tilaussivulta. Esimerkiksi 24 tunnin lukuoikeus maksaa vain kaksi euroa.

Mikäli olet jo Länsi-Suomen tilaaja, voit rekisteröityä digipalvelujen käyttäjäksi täällä.