SPR toivoo turvapaikanhakijoille suomenkielistä toimintaa

SPR:n Satakunnan piiri ryhtyy koordinaattoriksi vastaanottokeskusten ja vapaaehtoisten auttajien välille.

Jatkossa erilaiset järjestöt kertovat SPR:lle, millaista toimintaa ne voivat tarjota.

– Näin vastaanottokeskusten henkilökunnan voimavaroja ei kulu jatkuvaan yhteydenpitoon. Myös erilaista harrastus- ja muuta toimintaa voidaan kohdistaa tarpeen mukaan, kertoo Marika Raitaniemi SPR:n Satakunnan piiristä.

Porin kaupunki kutsui seudun järjestöjen, yhdistysten ja yhteisöjen edustajat tiistaina keskustelemaan yhteistyöstä. Keskusteluissa kävi ilmi, että turvapaikanhakijat toivovat vuorovaikutusta ja kohtaamista muiden ihmisten kanssa.

– Tekemisen ei tarvitse tapahtua vastaanottokeskuksessa, vaan toimintoja voi viedä myös sen ulkopuolelle. Kommunikointikielenä paras on suomi.

Satakunnassa on tällä hetkellä kaksi vastaanottokeskusta ja kaksi hätämajoitusyksikköä. Kolmas vastaanottokeskus avataan joulukuussa Poriin ja neljäs vuodenvaihteessa Raumalle. Porin Liinaharjan vastaanottokeskukseen odotetaan noin 300 turvapaikanhakijaa.