STM:n ylilääkäri: Kun myyntilupa koronarokotteisiin on saatu, ne tulevat Suomeen muutamassa viikossa

Kuvituskuva: Daniel Schludi

Sosiaali- ja terveysministeriön ylilääkäri Sari Ekholm sanoo, että kun myyntilupa koronarokotteille on saatu, ne saadaan Suomeen nopealla aikataululla. Hänen mukaansa rokotteet tulevat noin kahdessa viikossa.

Suomi odottaa parhaillaan myyntilupia.

Lopullinen päätös rokotteen käyttöönotosta tulee hallituksen kautta.

EU:n komissio on neuvotellut kuudesta eri rokotteesta, joista neljä on Euroopan lääkevirasto EMA:n arvioitavana. Suomi on mukana kaikissa tähän mennessä neuvotelluissa sopimuksissa.

THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek sanoo, että koronarokoteaihio on nyt onnistuttu kehittämään vain kymmenessä kuukaudessa, kun normaalisti rokotteen kehittäminen voi viedä yli 10 vuotta.

Hän kuvailee rokotekehitystä kilpajuoksuksi aikaa vastaan. Koronaviruksen kehityksessä eri testausvaiheet ovat limittyneet, kun normaalisti vaiheet ovat peräkkäin.

Nohynekin mukaan erilaisia rokoteaihioita on kehityksessä noin 300, joista puolet pelkästään Yhdysvalloissa. Valtaosa rokotteista ehkäisee taudin oireita. Vasta myöhemmässä vaiheessa, kun ihmisiä on ryhdytty rokottamaan laajasti, saadaan vastauksia siihen, miten rokote vähentää tartuttavuutta.