Talvisessa metsämaisemassa liikkuvan katse voi kiinnittyä moniin asioihin kuten lumesta painuviin oksiin tai auringossa kimmeltävään hangen pintaan. Lounais-Suomen metsissä aktiivisesti kulkeva Katri Okkas katselee luontoa nykyisin kuitenkin uudella perspektiivillä.
Okkas katselee marjastaessaan, sienestäessään tai koiran kanssa lenkkeillessään samalla luonnoneläinten jälkiä ja muita merkkejä eläinten liikkeistä, talviaikaan erityisesti jätöksiä.
Hän on nimittäin Suomen riistakeskuksen koordinoiman kerääjäverkoston vapaaehtoinen susien dna:n kerääjä.
– Näytekerääjäksi ryhdyin tavallaan sattumalta ja ensimmäiset näytteet tulivat maastossa eteen tutulla polulla. Tuskin olisin edes kiinnittänyt niihin huomiota ilman hyviä lumijälkiä, Okkas muistelee ensimmäistä löydöstään.
Silmä harjaantunut kokemuksen myötä
Susien dna-seuranta perustuu ulostenäytteisiin, joita keräävät maastosta vapaaehtoiset kerääjät ja osalla reviireistä Luonnonvarakeskus Luken kenttähenkilöstö. Vapaaehtoisissa kerääjissä on metsästäjiä ja muita luontoharrastajia.
Okkas ei aluksi edes ajatellut, että alkaisi vakituiseksi kerääjäksi. Hän kuitenkin huomasi liikkuessaan susireviirien sisällä syrjäisillä metsäpoluilla ja suoalueilla, että myös näytteitä tulee vastaan melko usein.
– Olisi ollut hullua jättää näytteitä keräämättä. Totta kai keräys edellyttää sitä, että tuntee suden reviirin käyttöä ja elintapoja. Muuten voi olla vaikea tunnistaa, milloin on syytä siirtää katsetta alaviistoon.
Ydinenergia-alalla työskentelevä Okkas oli ennen vapaaehtoistyötään perehtynyt susiin jonkun verran, mutta hänen mukaansa silmä harjaantuu suden jälkiin ja jätöksiin parhaiten vain käytännön kokemuksen myötä.
Osan näytteistä on löytänyt hänen saksanpaimenkoiransa, mutta on Okkas hypännyt jopa hevosen selästä näytettä keräämään.
– Metsään ei kannata ihan turistina lähteä pökälettä metsästämään, vaan metsään kannattaa mennä ihan muussa harrastusmielessä. Niitä näytteitä sitten löytyy siinä muun tekemisen ohessa, jos löytyy. Tärkeää on muistaa, ettei susia seurata eikä ajeta liikkeelle näytteen toivossa.
Ensihavainnon jätöksiä löytyy joka vuosi
Viiden keräyskautensa aikana Okkas on löytänyt Satakunnan ja Varsinais-Suomen metsistä kymmeniä suden ulostenäytteitä analysoitavaksi.
Hänen löytämistään näytteistä on tunnistettu kaikkiaan neljäntoista eri susiyksilön dna:ta.
Luonnonvarakeskuksen mukaan dna-seurannan avulla selviää sellaisia asioita, jotka eivät paljastu millään muulla menetelmällä.
Näytekeräyksellä on mahdollista tunnistaa susiyksilöitä, selvittää alueen reviirien lukumäärää ja tarkentaa niiden rajoja. Dna voi kertoa myös siitä, kuinka monta sutta yksittäisellä reviirillä on.
Analyysin perusteella voi tunnistaa yksilöiden välisiä sukulaisuussuhteita, etenkin selviteltäessä reviirillä asuvan lisääntyvän parin jälkeläistuotantoa.
Okkas kertoo innostuksensa keräämiseen vain lisääntyneen, kun hän on alkanut tutkia keräystuloksiaan Riistahavainnot.fi-sivulla.
– Dna:n avulla saadaan tietoa myös nuorien synnyinseutunsa jättävien susien vaellusreiteistä. Esimerkiksi osa näytteiden avulla yksilöidyistä sudenpennuista on vaeltanut kauas länsirannikolta aina Kaakkois-Suomeen saakka ja osa susista on jo ehtinyt kuollakin.
– Ensimmäisen keräämäni näytteen susi esiintyy näyteaineistossa edelleen vuosien jälkeenkin ja todennäköisesti taas meneillään olevalla keräyskaudella, Okkas sanoo.
Suden kanssa tullut vain yksi kohtaaminen
Näytekeräys ajoittuu lämpötilan vuoksi marraskuun alusta helmikuun loppuun. Okkas kertoo, että Lounais-Suomen märät ja lämpimät talviolosuhteet voivat silti heikentää dna:n säilymistä näytteen pinnalla ja lisäksi lumettomuus vai hankaloittaa näytteiden löytymistä.
– Myös lyhyt valoisa aika vuorokaudessa tuo omat haasteensa ja arkisin lenkille ehtii vasta hämärän tullen. Otsalampun valossa ei tule niin helposti huomanneeksi jätöstä, hän sanoo.
Itseoppinut kerääjä on ammentanut kokemuksistaan tietoa susista, mutta myös muusta metsän elämästä.
– Se tietenkin edellyttää sitä, että on valmis kulkemaan pitkiäkin matkoja, tutkimaan haaskoja ja sietämään hirvikärpäsiä.
Vaikka hän tunnistaa nykyisin monien eläimien liikkeitä jo muistakin merkeistä kuin jäljistä ja jätöksistä, silti kohtaamiset suurpetojen kanssa ovat harvinaisia.
– Vain kerran olen ollut silmätysten suden kanssa. Eikä se ollut edes näytekeräystilanne.
– Kohtaaminen yllätti molemmat, mutta kyllä susi luikahti äkkiä minua karkuun.
Luken erikoistutkija tyrmää eduskunnassa kuullut väitteet
Eduskunnassa keskusteltiin keskiviikkona suden kannanhoidollisesta metsästyksestä.
Monien kansanedustajien puheenvuoroissa epäiltiin jopa suden kanta-arvioiden luotettavuutta. Arviot laatii maa- ja metsätalousministeriön valvoma Luke tieteellisin perustein.
– Susi ei ole uhanalainen. Todellinen susikanta on varmasti 500–1 000. Luke peittelee totuutta kuin kruununjalokiveä, väitti keskustan edustaja Hannu Hoskonen.
Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija, tutkimuspäällikkö Katja Holmala seurasi eduskunnan keskustelua tarkkaan.
– On ymmärrettävää, että tällaiset tutkimusmenetelmät eivät ole helpoimmasta päästä ymmärtää tai kovin kansantajuisia.
Holmala kertoo, että Suomessa käytetty dna-menetelmä on tieteellisesti vertaisarvioitu.
Hän muistuttaa, että dna-seuranta yhdistettynä petoyhdyshenkilöjohtoiseen kansalaishavainnointiin on korkeatasoinen tapa koko Euroopan tasolla.
– Kritiikki on sallittua, kunhan on pitäviä perusteluja. Se ei vielä ole perustelu, että luku (susien määrä) ei miellytä, Holmala sanoo.
– Luken pyrkimys on aina mahdollisimman suureen avoimuuteen aineistojen käytön osalta. Jokainen voi arvioida ne, sillä kanta-arvion kaikki havainnot näkyvät Riistahavainnot.fi-sivuilla.
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.