Suomalaiselle taiteelle verkkokauppa

Suomalaiselle kuvataiteelle avataan verkkokauppa. Taikon on tarkoitus avata ovensa syksyn aikana.
– Iso osa kuvataiteilijoiden teoksista ei ole nykyisin kuluttajien nähtävillä. Uudelle laaja-alaiselle kauppapaikalle on tilaus, sillä teokset ja kuluttajat eivät nykyisellään aina kohtaa, sanoo Suomen Taiteilijaseuran toiminnanjohtaja Kirsi Korhonen.

Taiko-verkkokaupassa kuluttaja voi selailla ja ostaa valokuvia, grafiikkaa ja veistoksia. Myyty teos toimitetaan suoraan taiteiljalta ostajalle. 

Palvelusta vastaa PR- ja viestintätoimisto Pop Communications. Hankkeen tekninen toteutus on käynnissä, ja tavoitteena on avata palvelu syksyn aikana. Verkkokaupan avautuessa valikoimassa on vähintään 200 taiteilijan teoksia.

Taiko-konsepti on tarkoitus myös viedä myös ulkomaille.