Suomen ensimmäinen kouluammuskelu tapahtui Raumalla 30 vuotta sitten – moni asia on muuttunut sen jälkeen, kun tapaus nosti koulukiusaamisen pöydälle

Toni oli pieni, hiljainen, syrjäänvetäytyvä poika Raumanmeren yläasteella, jossa hän aloitti seitsemännen luokan vuonna 1987.

Tuolloin Tonia parhaana kaverinaan pitänyt Sampsa toteaa nyt, yli 30 vuotta myöhemmin, että nykyisin Tonia kutsuttaisiin nörtiksi – ”siis hyvässä merkityksessä, ei haukkumasanana”.

– Hän oli tällainen kirjatyyppi, tietokoneista kiinnostunut. Selkeästi vähän sellainen filosofi, vähän tutkijatyyppi, Sampsa kuvailee.

Pienen fyysisen kokonsa, omaleimaisen luonteensa ja muista poikkeavien kiinnostuksenkohteidensa vuoksi hän oli Sampsan mukaan myös helppo kohde kiusaamiselle.

– Kyllä häntä kiusattiin. En lähde sitä vetämään takaisin, eikä siihen ole mitään tarvettakaan, koska näin se oli, Sampsa sanoo.

Kaksi luokkatoveria menehtyi

Miksi koulukiusaaminen sitten on Tonin kohdalla näin herkkä aihe, josta puhumista täytyy erikseen varoa?

Siksi, että Toni kertoi myöhemmin koulukiusaamisen olevan syy siihen, mitä hän teki kahdeksannella luokalla Raumanmeren yläasteella 25. tammikuuta vuonna 1989.

Hän ampui tuolloin vain 14-vuotiaana kahta luokkatoveriaan, joista toinen oli 14 ja toinen 15. Molemmat pojat menehtyivät saamiinsa vammoihin myöhemmin sairaalassa.

Tonin nimi on muutettu. Sampsa taas on Sampsa Simpanen, nykyisin koomikkopappina tunnettu mies, jota Länsi-Suomi haastatteli aiheesta nyt, kun tapahtuneesta on kulunut pyöreät 30 vuotta.

Kyllä häntä kiusattiin. En lähde sitä vetämään takaisin, eikä siihen ole mitään tarvettakaan, koska näin se oli.

"Koko termiä ei edes ollut aikaisemmin"

Tämän jutun tarkoitus ei ole kuitenkaan pelkästään muistella menneitä, vaan käydä laajempaa keskustelua koulukiusaamisesta ja sen ennaltaehkäisystä.

Merkittävää on, että koko koulukiusaamisen käsite nousi julkiseen keskusteluun Suomessa nimenomaan Raumanmeren tapahtumien jälkeen.

– Koko termiä ”koulukiusaaminen” ei oikeastaan edes ollut aikaisemmin. Elettiin niin eri aikaa kuin tänä päivänä. Jos koulukiusaamisesta puhuttiin, niin se kuitattiin sillä, että ”pojat nyt vaan on poikia, ja tytöthän ei sellaista teekään”, Sampsa Simpanen sanoo.

Yksi Suomen johtavista koulukiusaamistutkijoista, Turun yliopiston psykologian professori Christina Salmivalli oli vuonna 1989 psykologian opintojensa loppuvaiheessa.

– Luulen, että se Rauman tapahtumien jälkeinen keskustelu oli osaltaan vaikuttamassa siihen, että koulukiusaaminen nousi 90-luvun alussa yhteiskunnalliseen keskusteluun uudella tavalla. Itsekin aloin silloin tehdä aiheesta gradua, Salmivalli muistelee.

Syntyi herkkyyttä havaita ja puuttua sellaisiin tilanteisiin, joissa nähdään, että jotakin mahdollisesti uhkaavaa on kehittymässä.

Kouluammuskelut muuttivat monta asiaa

30 vuodessa moni asia on muuttunut, ja viimeisessä kymmenessä vuodessa vielä enemmän. Muutosta saivat aikaan erityisesti Jokelassa ja Kauhajoella vuosina 2007 ja 2008 tapahtuneet kouluammuskelut.

– Ne tapaukset muuttivat Suomessa todella paljon. Eri viranomaisten välisestä yhteistyöstä tuli huomattavasti tiiviimpää. Syntyi herkkyyttä havaita ja puuttua sellaisiin tilanteisiin, joissa nähdään, että jotakin mahdollisesti uhkaavaa on kehittymässä, sanoo Opetushallituksen pääjohtaja, eurajokelaislähtöinen Olli-Pekka Heinonen.

Epätoivoisiin ratkaisuihin, kuten koulutovereiden ampumiseen tai muihin väkivallantekoihin johtaneet tapaukset ovat yksittäisiä ja poikkeuksellisia.

Koulukiusaaminen on kuitenkin näitä tragedioita laajempi ja jokapäiväisempi ilmiö, jota pyritään kouluissa ennaltaehkäisemään monin tavoin.

Yksi esimerkki on Kiusaamisen vastainen eli KiVa koulu -ohjelma, jota Christina Salmivalli johtaa. KiVassa kouluille jaetaan yhtäältä oppituntimateriaaleja, joiden avulla kiusaamista voidaan ennaltaehkäistä. Toisaalta koulu saa KiValta ohjeistuksen tilanteisiin, joissa kiusaamistapauksia tulee esille.

Kiusattujen määrä laskusuunnassa

Koulukiusaamisen määrää myös seurataan Suomessa tarkasti. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL toimittaa vuosittain kunnissa kouluterveyskyselyn, josta selviää muun muassa se, kuinka moni oppilas kokee joutuvansa koulussa kiusatuksi.

Positiivista on, että kyselytietojen mukaan näiden oppilaiden määrä näkyy olevan laskussa.

– Vuonna 2009 käyrä kääntyi laskuun, ja vuosi vuodelta se on tullut sieltä alaspäin. Trendi on selkeä, ja se on tietysti hyvä asia, toteaa Christina Salmivalli.

Samaan hengenvetoon hän kuitenkin muistuttaa, että koulukiusaamisen vastainen työ on aina kesken.

– Edelleen on aivan liikaa niitä oppilaita, joita kiusataan. Heitä eivät tällaiset tilastot lohduta.

Aikuisen käytös toimii esimerkkinä

Kiusaaminen siis jatkuu, mutta niin jatkuu myös sen ennaltaehkäisy. Vastuussa ovat ennen kaikkea lasten ympärillä olevat aikuiset, niin koulussa kuin kotonakin.

– Se on jaettu aikuisten vastuu. Kodeilla on kasvatusvastuu, ja kodilla, koululla ja lasten muulla kasvuympäristöllä on eräänlainen kasvatuskumppanuus. Se vaatii sitä, että tähdätään samaan maaliin, muotoilee Olli-Pekka Heinonen.

Edelleen on aivan liikaa niitä oppilaita, joita kiusataan. Heitä eivät tällaiset tilastot lohduta.

Lisäksi hän muistuttaa, että aikuisen esimerkin voima on valtava.

– Jos nyt ajatellaan vaikka sitä tapaa, jolla me aikuiset tuolla somessa käyttäydymme, niin kyllä sillä on epäsuora vaikutus myös siihen, miten lapset kokevat että toisia ihmisiä voi kohdella.

"Jätti arven koko ikäryhmään"

Palataan vielä kerran siihen, mitä Raumanmeren yläasteella tapahtui 30 vuotta sitten.

Toni oikeutti kahden koulutoverinsa surmaamisen itselleen kutsumalla sitä kostoksi koulukiusaamisesta.

Tapahtunut ei pelkästään päättänyt kahden nuoren elämää ja muuttanut Tonin omaa elämää, vaan se ”muutti meidän kaikkien elämän”, sanoo Sampsa Simpanen.

– Se näkyy Raumalla edelleenkin joissain määrin, että niin kävi. Se on jättänyt arven koko meidän ikäryhmäämme. Tonin perheen elämän se muutti täysin. Se muutti meidän omaisten, tuttavien, meidän ystävien elämän, Simpanen huokaa.

Painajaiset tulivat vasta aikuisiällä

Simpanen itse kävi tapahtuneen jälkeen terapiassa. Painajaiset tulivat vasta 11 vuoden päästä, kun hän oli jo aikuinen.

Nyttemmin hän kokee käyneensä asian läpi ja pystyy puhumaan siitä avoimesti.

Papiksi kouluttautunut mies on elämänsä aikana kuunnellut ammattinsa puolesta runsaasti muiden huolia, lohduttanut hädän hetkellä.

Mitä hän sanoisi nykyisellä elämänkokemuksellaan ihmiselle, joka on ajautunut elämässään niin epätoivoiseen pisteeseen, että suunnittelee itsensä tai toisten vahingoittamista?

– Tämän olen sanonut monellekin ihmiselle: aina on vaihtoehto, Simpanen toteaa painokkaasti.

– Ikinä se ei ole ainut vaihtoehto tehdä itselleen tai muille jotain. Puhumaan pääsee vaikka ammattiauttajalle, tai voi puhua vanhemmilleen, tai jollekin, joka käy samansuuntaisia asioita läpi. Aina on vaihtoehto.

Tämän olen sanonut monellekin ihmiselle: aina on vaihtoehto.

Haastatelluilta saatujen tietojen lisäksi jutun lähteinä on käytetty poliisin esitutkintapöytäkirjaa sekä Rauman raastuvanoikeuden päätöstä ampujalta vaadituista korvauksista.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.