
Suomi nousi viime vuonna maailmalla otsikoihin selvästi useammin kuin tavallisesti. Suomen näkyvyys kolminkertaistui kansainvälisissä medioissa vuoteen 2021 verrattuna, kertoo ulkoministeriön mediakatsaus.
Kiinnostavaksi Suomen teki Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan ja sen seuraus eli Suomen Nato-hakemus.
Nato-jäsenyys näyttää parantavan Suomen maakuvaa – paitsi Venäjällä ja Kiinassa.
Urheilijat ovat tunnetuimpia suomalaisia kansainvälisesti. Viime vuonna eniten mainintoja keräsi kilpa-ajaja Valtteri Bottas.
Poikkeuksellista oli, että lähes formulakuskin tasolle pääsivät pääministeri Sanna Marin ja presidentti Sauli Niinistö.
Kymmenen kärjessä olivat myös Mikko Rantanen, Pekka Haavisto, Lauri Markkanen, Artturi Lehkonen, Kimi Räikkönen, Aleksander Barkov ja Linus Torvalds.
EU-maiden pisin raja Venäjän kanssa tekee Suomesta erityisen kiinnostavan. Suomi sai runsaasti tunnustusta pitkäjänteisestä turvallisuuspolitiikastaan.
Mitä muuta meistä kerrottiin?
Monessa jutussa etsittiin syytä sille, miksi Suomi on maailman onnellisin maa.
Matkailujutuissa kärkinä olivat tutut Lappi, revontulet, sauna ja mökkeily.
Nuori naispääministeri keräsi huomiota. Sanna Marinista tehtiin useita henkilöjuttuja suuriin medioihin.
Naton lisäksi uutisoitiin Marinin bilekohusta. Esimerkiksi latinalaisessa Amerikassa se herätti keskustelua naisten julkisesta roolista politiikassa, pääosin myönteiseen sävyyn.
Koulutus on yhä Suomen maakuvan vahvimpia valtteja. Koulutusjärjestelmäämme pidetään malliesimerkkinä.
Positiivista mainetta Suomi kerää kestävän kehityksen ja kiertotalouden kärkimaana.
Olkiluoto pääsi otsikoihin kautta maailman.
TVO:n kolmannen ydinreaktorin viivästyminen ylitti uutiskynnyksen, mutta selvästi enemmän kiinnosti Onkalo.
Ydinjätteen loppusijoitus alkaa Eurajoella ensimmäisenä maailmassa.
Eihän maamme ihan surkealta näytä, kun sitä vierain silmin katsotaan.