Suomessa ei ole vielä todettu omikronvariantin aiheuttamaa koronatautia – kolmea uutta epäilyä tutkitaan

Suomessa ei ole toistaiseksi todettu omikronvirusmuunnoksen aiheuttamaa koronatautia. Tutkituista kahdesta näytteestä toinen osoittautui sekvensoinnissa deltavariantiksi, jossa havaittiin PCR:ssä tunnistettava muutos. Toinen näyte tutkitaan vielä uudestaan, koska näytteen virusmäärä oli alhainen.

Edellä mainittujen tapausten lisäksi Suomessa on havaittu kolme uutta omikronepäilyä, jotka myös sekvensoidaan variantin selvittämiseksi. Tulokset varmistuvat lähipäivinä. On varsin todennäköistä, että epäiltyjä tapauksia todetaan edelleen lisää.

Kansallisessa koronavarianttien otospohjaisessa seurannassa ei myöskään ole havaittu omikronvarianttia.

Suojatoimet pätevät myös virusmuunnoksiin

Omikronvirusmuunnoksen leviämistä voi torjua kuten muitakin koronavirusmuunnoksia: Huolehdi suositusten mukaisesta rokotesuojasta, hyvästä käsi- ja maskihygieniasta sekä turvaväleistä. Jos saat oireita, pysy kotona ja mene tarvittaessa koronatestiin.

Virusmuunnosten syntyminen on hyvin tavallista ja kuuluu virusten normaaliin kiertoon. Variantit voivat levitä ja syrjäyttää aiempia virusmuotoja tai jäädä muiden muunnosten jalkoihin, mikä on nähty koronapandemiankin aikana jo useaan otteeseen.

WHO on lisännyt omikronvariantin variant of concern -seurantalistalle.