Suomessa talvehtii yli tuhat laulujoutsenta

Viime viikonlopun laulujoutsenlaskennoissa havaittiin lähes 1 300 talvehtivaa joutsenta. Laskennat ovat osa kansainvälistä hanketta, jonka tarkoituksena on arvioida Euroopan laulujoutsenkannan koko. Suomen talvista joutsenmäärää ei ole ennen selvitetty kattavasti.

Turun Lintutieteellisen Yhdistyksen havaintojenkeruualueella havaittiin viime viikonloppuna 143 laulujoutsenta. Vanhoja lintuja oli iälleen määritetyistä 66 % ja nuoria 44 %. Eniten joutsenia löytyi odotetusti Kemiönsaarelta (92) ja Paraisilta (26). Rauman lähialueilta Uudessakaupungissa talvehtii kaksi yksilöä.

Leudolle talvelle tyypillisesti valtaosa Ahvenanmaan ja Lounais-Suomen joutsenista ruokaili pelloilla. Sisämaassa joutsenia talvehtii jokien ja salmien virtapaikoissa. Pohjoisimmat laulujoutsenet havaittiin Kolarissa ja Muoniossa.

Ruotsissa laskettiin samaan aikaan 9 000–10 000 laulujoutsenta. Valtaosa joutsenista talvehtii Itämeren eteläosissa ja Pohjanmeren rannikolla. Ruotsin ja Suomen talvikantoihin vaikuttaa suuresti talven ankaruus, ja määrät ovat kasvaneet pesimäkannan kasvun ohella talvien leudontumisen myötä.

Kansainvälisistä joutsenlaskennoista vastaa Wetlands International -järjestö, ja Suomessa laskentoja koordinoivat Luonnontieteellinen keskusmuseo ja BirdLife Suomi.