Suomessa todettu 45 uutta koronavirustartuntaa – kahden viikon tartuntojen määrä nousi 179:llä

THL:n mukaan kouluikäisten lasten sekä nuorten ja aikuisten tulee hakeutua testiin, jos lieviäkin koronaviruksen oireita ilmenee.

Suomessa on raportoitu tänään 45 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL.

Kahden viime viikon aikana on raportoitu 508 tartuntaa, kun kahden edellisen viikon määrä oli 329. Kasvua oli siis 179 tapausta.

Koronavirustartuntoja on tähän mennessä raportoitu Suomessa kaikkiaan 8 557.

Sairaalahoidossa olevien määrä ja mahdolliset kuolemantapaukset ilmoitetaan maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin.

Perjantaina sairaalahoidossa oli kahdeksan ihmistä, joista yksi oli tehohoidossa.

Eilen uusia tartuntoja raportoitiin 43. Näiden myötä Suomessa ylitettiin 8 500 todetun tartunnan raja. Uusista koronakuolemista perjantaina ei kerrottu.

Tartuntamäärät ovat syyskuussa olleet nousussa. Viime aikoina tartuntoja ja altistumisia on todettu useasti opiskelija- ja urheilupiireissä, minkä lisäksi kouluissa ja päiväkodeissa on tullut esille kymmeniä joukkoaltistumisia sitten syyslukukauden alun.

THL:n mukaan kouluikäisten lasten sekä nuorten ja aikuisten tulee hakeutua testiin, jos lieviäkin koronaviruksen oireita ilmenee.

Sen sijaan alle kouluikäisten lasten lieviä hengitystieoireita voi THL:n mukaan seurata kotona muutaman päivän ajan ilman testiin hakeutumista

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut