SuomiLOVEn uudet jaksot alkavat 26.1.

Kuva: Yle

SuomiLOVEn viides tuotantokausi tuo rakkautta, iloa ja riemua kotisohville Yle TV1:ssä lauantai-iltaisin klo 21.15. Uudet jaksot esittelevät katsojille suomalaisiin lauluihin liittyviä monimuotoisia rakkaus- ja ystävätarinoita Kotkasta Inariin.

Henkilökohtaisia musiikkiesityksiä tarinoiden päähenkilöille tekevät tällä kertaa muun muassa J. Karjalainen, Elastinen, Sanni, Vesa-Matti Loiri ja Jenni Vartiainen.

Ohjelman juontavat tällä kaudella Jenni Pääskysaari ja uutena tulokkaana hänen parikseen saapuva Mikko Kuustonen. Mikon ja Jennin luotsaamana monet suomalaiset pääsevät tälläkin kaudella rakkaimpiensa yllättämiksi.

– SuomiLOVEssa näkyy monien sukupolvien tarinat ja kohtaamiset, jotka eivät ole pelkkää pehmeää nostalgiaa, niissä ollaan ihmisten elämän ytimessä, Mikko Kuustonen toteaa.

Tuttuun tapaan musiikista vastaa Ako Kiiski ja hänen LOVE-bändinsa. Solistikattaukseen Johanna Iivanaisen ja Osmo Ikosen seuraksi liittyy metalliyhtye Battle Beastin kanssa Eurooppaa kiertävä Noora Louhimo.